199904786 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

ORIONIN TULOS LASKI YLI 10 % 221 MMK:AAN TAMMI-MAALIKUUSSA (L)

Julkaistu: 7.5.1999 0:00

Lääkekonserni Orionin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja laski 221 miljoonaan markkaa eli 37,1 miljoonaan euroon tammi-maaliskuussa. Pudotusta kertyi yli kymmenen prosenttia edellisvuoden 247 miljoonan tuloksesta.

Konserni pitää tuloslaskun syynä heikentynyttä myyntikatetta, lääketeollisuusyksikön suuria tutkimus- ja tuotekehityskuluja sekä kansainvälisen markkinoinnin kuluja.

Uutistoimisto Startelin keräämissä ennusteissa analyytikot odottivat konsernin tulokseksi keskimäärin 35,1 miljoonaa euroa. Ennusteet vaihtelivat 31 miljoonasta 45 miljoonaan euroon.

Orionin liikevaihto pysyi alkuvuonna lähes viime vuoden vastaavan ajanjakson tasolla. Sitä kertyi hieman yli 1,3 miljardia markkaa.

Kotimaan liikevaihto kasvoi runsaat viisi prosenttia, kun taas ulkomaantoiminta supistui liki kahdeksan prosenttia.

Liikevaihto kasvoi yli 18 prosenttia Pohjoismaiden markkinoilla, mutta putosi runsaat kymmenen prosenttia sekä muualla Euroopassa että Pohjois-Amerikassa.

Ulkomaanmyyntiä kertyi 489 miljoonaa markkaa, josta pääosa eli 248 miljoonaa Euroopasta. Pohjoismaiden myyntiä syntyi runsaat sata miljoonaa markkaa.

Osakekohtainen tulos laski 2,23 markkaan edellisvuoden 2,52 markasta.

Liikevoitto heikkeni lähes 12 prosenttia 185 miljoonaan markkaan.

Orionin tutkimus- ja tuotekehityskulut kasvoivat liki kymmenellä miljoonalla 93 miljoonaan markkaan alkuvuonna.

Lääketeollisuusyksikön investoinnit olivat alkuvuodesta jo korkeammat kuin koko konsernin investoinnit viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Se investoi 70 miljoonalla markalla tammi-maaliskuussa.

Kaikkiaan konsernin bruttoivestoinnit lisääntyivät yli 30 miljoonalla 85 miljoonaan markkaan. Viime vuoden bruttoinvestoinnit olivat 400 miljoonaa markkaa.

Orionin omavaraisuusaste oli maaliskuun lopussa runsaat 75 prosenttia, kun se viime vuoden lopussa oli 77 prosenttia.

Konserni odottaa koko vuoden liikevoiton pysyvän samalla tasolla kuin viime vuonna, jolloin se kirjasi voittoa 650 miljoonaa markkaa.

Parkinson-lääke Comtessin, eläinrauhoitteiden ja hormonikorvaustuotteiden myynnin uskotaan piristyvän vielä tänä vuonna.

-Uutistoimisto Startel, Helsinki, Katriina Palo-Närhinen, +358-9-122 4086

Tuoreimmat osastosta