NEDECON JO VALMIINA PÖRSSIN PORSTUASSA

Julkaistu:

Espoolaisesta Nedeconista tuli viime viikolla ensimmäinen varsinainen internet-yhtiöksi luokiteltava yritys, joka hakeutuu pörssin NM-listalle. Kahden yhtiön fuusiossa viime vuonna syntynyt Nedecon on keskittynyt verkkokonsultointiin eli alan ratkaisujen kehittelemiseen. Teknologiapainotteinen Marnet Services sulautettiin Nedeconiin maaliskuussa 1998.

Viime vuoden lopussa Nedeconilla oli parisataa asiakasta. Ne koostuvat etupäässä suuryrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista.

Nedecon rekrytoi lähinnä kahta kautta. Opistoista, ammattikorkeakouluista ja korkeakouluista otettavat ihmiset yritys kouluttaa itse lopullisiin tehtäviin. Toinen tapa on ottaa muista uusmediafirmoista tai tähän bisnekseen liittyviltä toimialoilta siirtyviä henkilöitä.

-Vahvuutemme on kyky yhdistää asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen internet-ratkaisujen tekniseen ja visuaaliseen osaamiseen. Tarjoamme pitkäaikaisia yhteistyösuhteita asiakasyrityksille strategisen kumppanuuden merkeissä, selostaa toimitusjohtaja Jesse Jokinen.

Elektronista bisnestä eteläisessä Amerikassa

Nedecon on perustanut viimeksi kuluneen vuoden aikana osakkuusyhtiön Brasiliaan. Yhteisyrityksen on määrä viedä Brasiliaan liiketoimintakonsepti sekä tietoa ja taitoa sähköisen kaupankäynnin sekä sisä- ja asiakasverkkojen alalla.

Nedecon on luonut myös erityisen Wireless Solutions -liiketoimintayksikön langattomien ratkaisujen kehittämiseksi ja tuotteistamiseksi sekä jakelukanavien kehittämiseksi ja hankkimiseksi. Lisäksi tämän yksikön tehtävä on kouluttaa ja tukea erikoisosaamisellaan muita liiketoimintayksikköjä ja Nedeconin konsultteja.

Nedeconin tämän vuoden liikevaihdon Jokinen odottaa ylittävän 25 miljoonaa markkaa ja tuloksen pysyvän plussalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    2. 2

      Kommentti: Säpsähdys kesti tunnin ja 16 minuuttia – markkinat eivät piittaa Saksan hallituskriisistä

    3. 3

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    4. 4

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    5. 5

      Sipilä: Pienipalkkaisen työn lisääntyminen tosiasia

    6. 6

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    7. 7

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    8. 8

      Fortumin toimitusjohtaja Uniperin lausunnosta: ”Emme näe mitään syytä nostaa hintaa”

    9. 9

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    10. 10

      Ericsson irtisanoo 51 Suomessa yt-neuvottelujen päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    4. 4

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    5. 5

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    6. 6

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    7. 7

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    8. 8

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    9. 9

      PAU: Vuokratyövoiman käyttö työtaistelussa voi tulla Postille kalliiksi – pilottitapauksesta päätös hovioikeudesta

    10. 10

      Uusi vientituote Tampereelta: kolmikerroksinen siirrettävä talo – 30 prosenttia tuotannosta Ruotsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää