199907176 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KULTASEPÄNLIIKKEIDEN HINTAMERKINNÄT EDELLEEN PUUTTEELLISIA

Julkaistu: 4.5.1999 0:00

Joka kolmannelle huomautus

Kultasepänliikkeiden hintamerkinnät ovat edelleen sekavia. Kuluttajavirasto on yhdessä lääninhallitusten kanssa tarkastanut yli neljänsadan kultasepänliikkeen hintamerkinnät eri puolilla maata. Suullisen huomautuksen sai kolmannes liikkeistä, kirjallinen kehotus annettiin kuudelle kauppiaalle. Kahdesta liikkeestä tehtiin ilmoitus kuluttaja-asiamiehelle.

Huomautuksia annettiin eniten hintamerkintöjen sekavuudesta. Esimerkiksi korurasioiden, ketjujen ja arvomaljakoiden hintoja peitellään. Tuotteet ovat usein suljetussa lasivitriinissä ja hinnan saa selville vasta kun tuote otetaan esiin.

Hinta saattaa myös olla tavaran pohjassa tai merkintä on tarpeettoman pienikokoinen.

Joistakin tuotteista hintamerkinnät puuttuivat kokonaan. Esimerkiksi näyteikkunoista puuttui tyypillisesti yksittäisten tuotteiden hintoja ja erityisesti kalleimpien tuotteiden hinnat olivat piilossa.

Länsi-Suomessa annettiin eniten huomautuksia juuri näyteikkunoista. Huomautuksia tehtiin myös alennushinnoista, joita ei ollut laskettu valmiiksi. Itä-Suomessa merkinnät sen sijaan olivat asianmukaisempia ja alennettujen tuotteiden hinnat näkyvissä.

Lääninhallitusten tarkastajat antavat hintamerkintäasetuksen laiminlyömisestä suullisia tai kirjallisia huomautuksia. Jos asiat eivät korjaannu huomautuksilla, lääninhallitus voi kieltää liikettä jatkamasta hintamerkintäasetuksen vastaista markkinointia. Kiellon tehosteeksi asetetaan uhkasakko.

Tuoreimmat osastosta