1999011140 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

SUURET IKÄLUOKAT SYLKYKUPPINA

Julkaistu: 28.4.1999 0:00

On se onni, ettei kuulu niin kutsuttuihin suuriin ikäluokkiin. Olisi siinä nimittäin kestämistä, kun koko ajan saisi kuulla olevansa joko tukos työelämässä tai ennennäkemätön eläkepommi.

Monille poliitikoille suuret ikäluokat ovat olleet oikea taivaan lahja. Pelottelu suurten ikäluokkien tulolla johonkin tiettyyn ikään on ollut kautta vuosien tehokas argumentti, kun on pitänyt perustella niin juustohöylän käyttöä kuin rajumpiakin leikkauksia.

Viimeaikaisesta eläkekeskustelusta on saanut sen käsityksen, että suuriin ikäluokkiin kuuluisi vähintäänkin puolet Suomen väestöstä. Tendenssimäisen keskustelun tuoksinassa on myös jäänyt lähes pääsääntöisesti määrittelemättä, mitä itse kukin suurilla ikäluokilla oikein tarkoittaa.

Perinteisen määritelmän mukaan suuriin ikäluokkiin lasketaan vuosina 1945-49 syntyneet. Tuolloin syntyi vuosittain keskimäärin 100 000 lasta. Suurin näistä sodanjälkeisistä ikäluokista on vuoden 1947 vuosikerta.

Kaiken kaikkiaan sylkykuppina on siis teoreettisesti laskien noin puolen miljoonan suomalaisen joukko. Käytännössä määrä ei ole läheskään näin suuri, sillä 60-luvulla näitä nyt ongelmaksi luokiteltuja suomalaisia muutti sankoin joukoin Ruotsiin. Eikä kuuluisa luonnollinen poistuma ole jättänyt näitäkään ikäluokkia koskemattomiksi.

Tällä hetkellä suurten ikäluokkien määräksi arvioidaan noin 400 000 henkeä. Hieman isompi populaatio siis kuin työttömien armeija suurimmillaan.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan historia on tunnetusti lyhyt. Sitä symboloi hyvin parhaillaan käynnissä oleva keskustelu. Samalla kun kauhistellaan pula-ajan penskojen eläkejärjestelmälle aiheuttamaa kuormitusta, puhutaan toisaalla innostuneesti Suomen ensimmäisestä perijäsukupolvesta. Surkuhupaisinta on, että kysymyksessä ovat osittain samat sukupolvet.

Viimeksi suuret ikäluokat ovat joutuneet valokeilaan sen vuoksi, että ensimmäinen erä näistä juuri sodan jälkeen syntyneistä tulee ensi vuonna eläkeputki-ikään. Toisin sanoen he pääsevät mahdollisesti työttömiksi joutuessaan putkeen, josta on suora pääsy eläkkeelle.

Eläkeputki on ongelma, mutta se ei varmaan ole suurten ikäluokkien syy. Työttömyysputkessa oli vikaa jo ennen kuin suuret ikäluokat ehtivät sinne työntyä.

Tuoreimmat osastosta