SAKSAN POSTIN TYTÄRYHTIÖ OSTAA ASG:N

Julkaistu:

Toinenkin ruotsalainen kuljetusjätti saksalaisomistukseen
Pohjoismaiset maakuljetusmarkkinat kokevat jälleen suuren mullistuksen, kun ruotsalainen kuljetus- ja logistiikkakonserni ASG siirtyy sveitsiläisen Danzasin määräysvaltaan. Maanantaina Deutsche Post AG ja ASG kertoivat, että Deutsche Postin tytäryhtiö Danzas Holding AG on tehnyt ostotarjouksen ASG:n osakkeista.

Ruotsalaisen uutistoimisto Direktin mukaan Danzas on jo saanut niin paljon varmoja myyntilupauksia, että sveitsiläisyhtiöllä on ainakin ASG:n äänimäärästä jo enemmistöosuus. Alun perin Ruotsin rautateiden holdingyhtiön omistaman pörssilistatun ASG:n suurin yksittäinen osakas on sijoitusyhtiö Custos.

Kaupan avulla Danzas ja sen takana oleva Deutsche Post haluavat kunnollisen aseman erityisesti Pohjoismaisista pikarahtimarkkinoista. ASG on myös hakenut osuuksia aluksi Ruotsin kirjejakelusta.

Saksan ja Hollannin postit ostavat kiivaasti

Liikevaihdoltaan Euroopan suurin postinkuljettaja Deutsche Post on laajentunut erittäin voimakkaasti yritysostoin. Sillä on tukenaan hollantilaiselta Royal Nedlloydilta ostettu Euroopan kuljetus- ja jakeluyksikkö. Viime vuoden lopulla se teki menestyksekkään ostotarjouksen Danzas Holdingistä. Danzas kärsi pitkään kannattavuus- ja johto-ongelmista ja yhtiö menetti alamäessään yhteistyökumppaneitaan, muun muassa juuri ASG:n.

Deutsche Postilla on lisäksi vähemmistöosuus pikarahtiyhtiö DHL:stä, jonka kovan kilpailijan TNT:n omistaa nykyään yksinään Hollannin yksityistetty postiyhtiö. Suomen ja muiden Pohjoismaiden postilaitosten kumppaneiksi pikarahtimarkkinoilla on povattu sekä TNT:tä että Saksan postia.

ASG:n toimitusjohtaja Jörgen Ekberg arvioi eilen, että ASG irtisanoo 20-25 prosenttia ulkomaisista yhteistyösopimuksistaan. ASG ehti juuri viime talveen mennessä rakentaa uusiksi kansainvälisen yhteistyöverkkonsa. Yhteistyöverkollaan ASG yritti löytää kilpailukykyisen ja edullisen vaihtoehdon Euroopan markkinoita myllertävälle fuusioaallolle.

ASG on ollut toinen suurista ruotsalaisista kuljetus- ja huolintakonserneista Pohjois-Euroopan markkinoilla. Sen kovin kilpailija BTL, joka on myös Suomen markkinaykkönen, päätyi suurten osakejärjestelyiden myötä ensin tiiviiseen yhteistyöhön saksalaisen Schenkerin kanssa.

Nyt BTL on jo nivoutunut Schenkerin organisaatioon. Lunastustarjouksista käydyistä riidoista huolimatta BTL siirtyy Schenkerin ja sen emon Stinnesin omistukseen. ASG:llä ja BTL:llä on sekä rekkaliikennettä että lentorahtikuljetuksia. ASG:n myynnin myötä Suomen kansainvälisten kumipyöräkuljetusten ´sinikeltainen valtakausi´ päättyy omistuksellisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää