STORA ENSO EI AVITA JAS-KAUPPOJA ETELÄ-AFRIKASSA

Julkaistu:

Yhtiö löysi syyn JAS-huhulle
Stora Enso on löytänyt syyn yhtiön liittämiseen JAS Gripen -hävittäjäkauppojen avustamiseen Etelä-Afrikassa. Viestintäjohtaja Kari Vainio sanoo, että talon sisäisissä selvityksissä löytyi yhteys, joka on hänen mukaansa tulkittu väärin.

-Etelä-Afrikassa on tehty pieni erillisselvitys tietyn alueen metsävaroista. Selvitys tehtiin yhteistyössä Etelä-Afrikan valtion omistaman Safcol-metsäyrityksen kanssa.

-Selvityksen tulokset olivat sellaiset, ettemme olleet kiinnostuneita jatkohommista.

Dagens Industri -lehti kertoi perjantaina, että Stora Enso saattaa antaa konsulttiapua valtion omistamalle Safcol-metsäyritykselle. Tästä olisi lehden mukaan apua kaupoissa, joita Saab hieroo JAS Gripen -hävittäjistä Etelä-Afrikan kanssa.

Stora Enson ja JAS Gripenin yhdistävä tekijä on Ruotsin vaikutusvaltaisin investointiyhtiö Investor. Se on JAS Gripeneitä valmistavan Saabin suurin ja Stora Enson toiseksi suurin omistaja.

Valtio reagoi JAS-kytkyyn

Stora Enson suurin omistaja on Suomen valtio, joka hallitsee reilua 21 prosenttia äänistä. Kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja (sd.) ilmoitti sihteerinsä välityksellä, että hän on saanut Stora Enson johdolta ilmoituksen, ettei JAS-kytky pidä paikkaansa.

Yhtiön kolmanneksi suurin omistaja on Kansaneläkelaitos, joka hallitsee noin kahdeksaa prosenttia äänistä. Kelan talousosaston osastopäällikkö Antti Arola ei eilen tiennyt asiasta mitään. Hän ei myöskään ollut ollut yhteydessä Stora Enson johtoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    6. 6

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    7. 7

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    8. 8

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    9. 9

      Venäjän talouskasvu hidastui odotetusti – kevään pyrähdys ei toistunut

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    4. 4

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    5. 5

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää