PÖRSSI: VALMET JA RAUMA NOUSUSSA TULOSVAROITUKSESTA HUOLIMATTA - HEX +0,3 %

Julkaistu:

Kurssikehitys on lähtenyt käyntiin hieman sahaillen Helsingin pörssissä perjan-taina. Hex-yleisindeksi avautui hieman miinuksella, mutta Nokian piristyttyäindeksi oli kivunnut kello 11.15 mennessä 0,3 prosenttia plussalle. Painorajoi-tettu portfolioindeksi oli 0,5 prosenttia plussalla.Euroopan suurissa pörsseissä kehitys on epäyhtenäistä. Frankfurt on avautunuthienoissa laskutunnelmissa, kun taas Pariisi on 0,5 prosenttia plussalla.Eilen Dow Jones nousi 0,5 prosenttia. Nikkei-indeksi sinnitteli 0,7 prosenttiaplussalle.Metallikonserni Valmet-Rauma ilmoitti, että sen ensimmäisen vuosineljänneksenpro forma -liiketulos on ennakoitua heikompi ja jää lievästi tappiolliseksi.Heti tulosvaroituksen jälkeen osakkeet painuivat hieman, mutta lähtivät piannousuun.- Tulosvaroitus on vaikuttanut yllättävän vähän. Odotukset siitä, että vaikkanyt on vaikeuksia, niin parempaan päin ollaan menossa, vaikuttavat. Uusiatilauksia on saatu hyvin, ja tilauskanta on kasvanut. Koko vuoden tuloksen odo-tetaan muodostuvan tyydyttäväksi, vaikka viime vuotta heikommaksi, eräs välit-täjä kertoi syitä nousuun.Helsingissä kokonaisvaihtoa oli kertynyt kello 11.15 mennessä 36 miljoonaaeuroa. Nokiaa oli vaihtunut noin 15 miljoonalla eurolla ja UPM-Kymmentä noinseitsemällä miljoonalla eurolla.Nokian osake on ponnistanut 72,80 eurosta 73 euroon. Wall Streetillä ADR-todis-tuksen loppunoteeraus eilen oli 78 dollaria eli noin 73,27 euroa.Suurin osa pörssin toimialaindekseistä on plussalla. Metalliteollisuus on nous-sut eniten eli 1,7 prosenttia. Vain kauppa ja muut palvelut ovat laskussa. Tie-toliikenne on 0,4 prosenttia plussalla.Valmetin A-osake on ponnistanut 11,80 eurosta 12 euroon. Rauma on noussut12,40 eurosta 12,95 euroon. Osakkeet ovat pörssin vaihtokärjessä.UPM-Kymmene on liusunut 27,94 eurosta 27,70 euroon.Ensimmäisen neljänneksen tuloksensa kertonut Santasalo JOT on livennyt 5,70eurosta 5,30 euroon. Osakkeen vaihto on vähäistä.- Uutistoimisto Startel, Helsinki, Tuija Junnila, +358-9-122 4157

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    2. 2

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    5. 5

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    6. 6

      Tokmanni: Kesko yrittää estää Mika Rautiaisen siirtyminen Tokmannin johtoon

    7. 7

      Suomalainen vaatekauppa Makia luopui alennusmyynneistä: sulki kaupat Black Fridayn kunniaksi

    8. 8

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    9. 9

      Matkahuollossa ”kiusallinen” häiriö – syyksi epäillään Black Fridayn ruuhkaa

    10. 10

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    8. 8

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    9. 9

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    10. 10

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    9. 9

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää