1999010347 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUKSEN SIJOITUSSALKUN ARVO NOUSI YLI 53 MRD MK:N 1998

Julkaistu: 8.4.1999 0:00

Kuntien eläkevakuutuksen sijoitussalkun markkina-arvo kasvoi noin kymmenellämiljardilla markalla viime vuonna. Salkun arvo nousi 53,2 miljardiin markkaan.Eläkerahaston nimellistuotto oli 14,1 prosenttia.Toimitusjohtaja Simo Lämsä on tyytyväinen yhtiön viime vuoteen ja etenkinsijoitustoiminnan tulokseen. - Kuntien eläkevakuutus pystyi tekemään viimevuonna kaikkien aikojen suurimman rahastosiirron eli runsaat kahdeksan miljar-dia markkaa. Käytännössä olemme pystyneet kartuttamaan eläkerahastoja jouseana vuonna ennakoitua nopeammin, hän toteaa yhtiön tiedotteessa.Kunnallisen eläkejärjestelmän rahastointi aloitettiin vuonna 1988. Vuonna 1995sijoitustoimintaa laajennettiin myös ulkomaisiin kohteisiin. Kuntien eläkeva-kuutus on sijoittanut varansa sekä kotimaisiin että ulkomaisiin kiinteistöi-hin, osakkeisiin, lainoihin ja joukkovelkakirjalainoihin.Eläkelaitoksen tase oli viime vuonna 50,7 miljardia markkaa, kun se vuottaaiemmin oli 42,8 miljardia markkaa. Rahastoissa oli vuoden lopussa yhteensä50,4 miljardia markkaa eli yli kahdeksan miljardia markkaa enemmän kuin vuottaaiemmin.Viime vuoden lopussa Kuntien eläkevakuutuksella oli 890 jäsenyhteisöä ja eläk-keensaajia yli 210 000. Eläkemenot olivat 8,7 miljardia markkaa. Uusia eläkeha-kemuksia tuli runsaat 24 000 kappaletta eli noin 3000 enemmän kuin vuotta aiem-min.-Uutistoimisto Startel, Helsinki, Anneli Juntunen, +358-9-122 4052

Tuoreimmat osastosta