1999020748 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

SUOMEN YRITTÄJÄT JA VALTIO ERI MIELTÄ MERITEOLLISUUDEN KORVAUKSISTA

Julkaistu: 8.4.1999 0:00

KKO:n Wärtsilä-päätöksen seuraukset muille alihankkijoille kiistanalaisia

Suomen Yrittäjät ja valtio ovat eri mieltä siitä, pitäisikö valtion korvata Wärtsilän Meriteollisuuden muidenkin alihankkijoiden menetyksiä Korkeimman oikeuden annettua päätöksen kolmen alihankkijan korvauksista.

-Kyllä sen tulisi koskea kaikkia pk-yrityksiä, jotka ovat olleet samassa asemassa kuin nämä kantajina olleet. Jos samoissa olosuhteissa silloiselle Meriteollisuudelle on päätetty tehdä töitä niin kyllä heidän asemansa tulisi olla ihan samanlainen, sanoo johtaja Rauno Vanhanen Suomen Yrittäjistä.

Apulaisosastopäällikkö Risto Paaermaa kauppa- ja teollisuusministeriöstä puolestaan korostaa, että jokainen tapaus on harkittava erikseen.

-KKO:n päätöksessä on hyvin tarkat perustelut siitä, millä perusteella korvauksia voi saada. Ei voida automaattisesti katsoa, että meillä olisi muiden yritysten suhteen vahingonkorvausvelvollisuus.

KTM: Emme maksa vielä

Korkein oikeus tuomitsi maaliskuussa valtion maksamaan korkoineen yli 90 miljoonaan markan vahingonkorvaukset virheellisen tiedottamisen takia Wärtsilä Meriteollisuuden kolmelle alihankkijalle sekä Birka Line -varustamolle ja tanskalaiselle EKF-luottovakuuttajalle.

Yrittäjien mukaan KKO:n päätös ratkaisee kysymyksen valtion oikeudellisesta vastuusta.

-Kysymys on nyt siitä, mikä kunkin yrityksen kohdalla on se vastuun määrä, toteaa Vanhanen.

-On liian pitkälle menevää sanoa, että me olisimme maksamassa jotain. Ensin mietitään asiaa oikeudellisesti, sanoo Paaermaa.

Pk-yritysten valtiolta peräämän summan uskotaan kohoavan kymmeniin miljooniin markkoihin. Kauppa- ja teollisuusministeriössä ei ole vielä mietitty selkeää strategiaa asian suhteen.

-Jos KKO:n päätöksen kannalta näyttäisi olevan selvää, miten oikeusprosessissa kävisi, niin todennäköisesti pyritään neuvottelutulokseen, sanoo Paaermaa.

Sadat alihankkijat peräävät korvauksia

Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssissa saamamiehiksi jäi yli 400 alihankkijaa. Pk-yritysten edustajaksi tarjoutunut yrittäjien etujärjestö kertoo saaneensa yhteydenottoja jo yli sadalta entiseltä alihankkijalta.

Korvauksia haluavat alihankkijat ovat mm. metalli-, sähkö- ja maalausalan pk-yrityksiä sekä insinööritoimistoja. Osa yrityksistä on ehtinyt jo lopettaa toimintansa. Konkurssipesien osalta korvausten hakeminen jäänee velkojien aktiivisuuden varaan.

Suomen Yrittäjät on parhaillaan avaamassa neuvotteluyhteyttä kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa tavoitteenaan sopia mahdollisista korvauksista vielä kevään aikana. Samalla yritetään selvittää, kuinka suuret korvaukset voisivat tulla kyseeseen. Vaatimukset aiotaan esittää viimeistään ennen elokuun puoliväliä, jolloin Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssista tulee kuluneeksi kymmenen vuotta ja oikeussaatavat vanhenisivat ellei niitä perättäisi.

Wärtsilä Meriteollisuuden toimintaa jatkanut Kv?rner Masa-Yards korvasi aikanaan runsaat 50 miljoonaa markkaa yritysten vaatimista noin 180 miljoonan markan saatavista. Osa alihankkijoista sai lisäksi yhteensä noin 20 miljoonaa työllistämistukea.

Tuoreimmat osastosta