1999012647 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

IMF ANTOI BRASILIALLE 4,9 MRD:N DOLLARIN LAINAN - LUVASSA 9,8 MRD DOLLARIA

31.3.1999 0:00

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on hyväksynyt 4,9 miljardin dollarin lainanBrasilialle. Laina on tarkoitettu valuuttavarannon tukemiseen ja myös sijoitta-jien luottamuksen vahvistamiseen.-IMF:n 4,9 miljardin laina avaa ovia toisen 4,9 miljardin dollarin saamiseksiYhdysvalloilta, Japanilta ja muilta vaurailta mailta, sanoi IMF:n johtaja Stan-ley Fischer. Yhteensä tukea on siis luvassa 9,8 miljardia dollaria.Tämä on ensimmäinen kerta, kun IMF antaa Brasilialle taloudellista tukea senjälkeen, kun maan valuutta devalvoitui tammikuussa, mikä osaltaan romuttiviime vuoden lopulla annetun 41,5 miljardin dollarin IMF:n apupaketin.Toiveikkuus IMF:n uuden avun saamisesta on saanut Brasiliassa niin valuutankuin maan korko- ja osakemarkkinat elpymään viime viikkoina.-Markkinoilla on tapahtunut nopea luottamuksen palautuminen brasilialaiseenjärjestelmään, mikä on merkittävää, sanoi johtaja Thomas Trebat Salomon SmithBarneyltä. Hänen mukaansa edellytykset markkinoiden laajaan toipumiseen ovatnyt olemassa.-Uutistoimisto Startel, Helsinki, Maarit Huhtaniemi, +358-9-1224087

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?