PRIMORSKIN ÖLJYSATAMAN RAKENNUSTYÖT KÄYNNISTYVÄT

Julkaistu:

Satamasta viedään öljyä jo vuonna 2000
Moskova Suomenlahden pohjukassa sijaitsevan Primorskin eli Koiviston öljysataman ja sinne johtavan öljyputken rakennustyöt alkavat hankkeen toteuttajan Transneftin mukaan jo kesäkuussa.

Venäjän öljyputkiverkkoa hallinnoivan valtiollisen Transneft-yhtiö johtaja Dimitri Saveljev ja Pietaria ympäröivän Leningradin alueen kuvernööri Valeri Serdjukov allekirjoittivat asiasta sopimuksen viime perjantaina. Transneft hoitaa sataman ja öljyputken rakentamisen. -Rakennustyöt alkavat kesäkuussa, ja hankkeen ensimmäisen vaiheen pitäisi olla valmiina jo vuoden 2000 loppupuolella. Tuolloin Primorskin kautta voidaan rahdata 12 miljoonaa tonnia öljyä vuodessa, Transneft-yhtiön tiedottaja Andrei Vazhnov sanoo.

Suomalainen Fortum on tarjonnut Primorskin tilalle tai ainakin rinnakkaiseksi hankkeeksi öljyputken vetämistä Porvooseen ja öljyn rahtaamista tätä kautta maailmalle.

Rahoitus vielä auki

Primorskin sataman ja öljyputken ensimmäisen vaiheen rakentamisen kustannusarvio on Transneftin mukaan 500 miljoonaa dollaria eli noin 2,5 miljardia markkaa. Transneft hakee rahoitusta kotimaisilta ja ulkomaisilta öljy-yhtiöiltä sekä kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta. Lainojen takuuksi Transneft tarjoaa sataman kautta kuljetettavaa öljyä.

Transneften tiedottajan Andrei Vazhnovin mukaan yhtiöllä on sopimus rahoituksesta Maailmanpankin kanssa. Maailmanpankin Moskovan toimistosta kuitenkin kielletään rahoitussopimuksen olemassaolo. Maailmanpankki on osallistunut pelkästään hankkeen kannattavuustutkimuksen rahoitukseen. Pankki ja Transneft kuitenkin keskustelevat asiasta.

Transneftin mukaan hanketta toteuttamaan on myös perustettu yhteenliittymä, johon osallistuvat venäläiset öljy-yhtiöt Komitek, Rosneft ja Slavneft sekä ranskalainen Total ja brittiläinen British Gas.

Total-yhtiön pääkonttorista Pariisista kuitenkin ilmoitettiin, että yhtiö on rahoittanut pelkästään kannattavuustutkimusta, joka ei ole vielä edes valmis. Yhtiö ei ole tehnyt vielä mitään päätöksiä hankkeeseen osallistumisesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    2. 2

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    3. 3

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    4. 4

      Kiistelty yhdysvaltalaisfirma myy ikäihmisille nuorta verta suoneen – väittää nuoruudenlähteeksi

    5. 5

      KKV:ltä ehdollinen hyväksyntä Postin ja Transvalin kaupalle

    6. 6

      Kaivosteollisuus uskoo kaivosveron tulevan – ”Olisi hyvä, että olisi ensin jotain verotettavaa”

    7. 7

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    8. 8

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    9. 9

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    10. 10

      Kotipizza-kauppa toteutumassa: Orkla sai kasaan vaaditut osakkeet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    3. 3

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    4. 4

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    5. 5

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    6. 6

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    7. 7

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    8. 8

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    9. 9

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    10. 10

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää