KOROT: BONDIKOROT NOUSUUN ULKOMAITA SEURATEN - 10 V. 4,20 %:IIN

Julkaistu:

Pitkät korot ovat kansainvälistä korkokehitystä seuraten nytkähtäneet ylöspäinjoukkolainamarkkinoilla aamupäivällä. Kaupankäyntiä kuvailtiin hiljaiseksi.- Ei eilisellä vaalituloksella mitään vaikutusta ole ollut, sillä mitään jät-tiyllätyksiähän ei nähty. Hallituksen politiikka jatkunee suurin piirteinsamansisältöisenä riippumatta siitä, mitkä puolueet sinne tulevat, eräs välit-täjä totesi.Korot olivat vähän ennen kello 11 0,02-0,06 prosenttiyksikköä perjantain pää-töstasoja korkeammalla. Seuratuimman eli 10 vuoden lainan korko oli noussut4,20 prosenttiin, kun perjantain loppulukema oli 4,14. Lyhyemmät korot olivatnousseet vähemmän. Ensi vuoden kesäkuussa erääntyvän bondin korko oli noussutvain 0,02 prosenttiyksikköä 3,02 prosenttiin.Euroopan markkinoita on aamupäivällä heikentänyt Yhdysvaltain korkojen nousuperjantaina. 30 vuoden obligaation korko päätyi 5,54 prosenttiin, jossa on nou-sua 0,04 prosenttiyksikköä torstaista. Nousun taustalla oli mm. huhu, jonkamukaan telejätti AT&T kasvattaisi emissionsa määrää aiemmin ilmoitetusta.AT&T:n tämänviikkoisen emission odotetaan saavan suotuisan vastaanoton markki-noilla yhtiön tarjoaman hyvän tuoton vuoksi.Saksan 10 vuoden lainan korko oli aamupäivällä 3,97 prosentissa perjantain lop-pulukeman oltua 3,93.- Uutistoimisto Startel, Helsinki, Antero Paavonen, +358-9-1224080

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rkp:n Henriksson Ylen Ykkösaamussa: Sotesta on syntymässä kaaos maahan

    2. 2

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    3. 3

      Työntekijöille ei enää riitä asuntoja Inarissa – meteoriitti voi laajentaa asuntopulan myös Nellimiin

    4. 4

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    5. 5

      Eläinlääkärissä käynti on kallistunut selvästi 10 vuodessa – ketjuuntuminen uhkaa nostaa hintoja lisää

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    8. 8

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    9. 9

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    10. 10

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    3. 3

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    4. 4

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    7. 7

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    8. 8

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    9. 9

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    10. 10

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää