1999010644 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KOROT: SAKSAN HELMIKUUN TYÖTTÖMYYSLUVUT HEIKENSIVÄT KORKOMARKKINOITA

Julkaistu: 9.3.1999 0:00

Valtion viitelainojen korkojen aamupäiväinen lasku jäi lyhytaikaiseksi Saksanhelmikuun työttömyyslukujen tultua sijoittajien tietoisuuteen.MeritaNordbankenin analyytikko Jussi Hahtela totesi, että korkomarkkinoidenheikentymisen takana oli Saksan työttömien määrän laskeminen 6000:lla. Laskunsijasta markkinoilla odotettiin työttömien määrän kasvavan keskimäärin 20 000:lla.- Luvut olivat Saksan talouden kannalta positiiviset, mutta korkomarkkinoidenkannalta negatiiviset Hahtela pelkisti.Euroalueen talouden terveydestä kertovat luvut vähentävät Euroopan keskuspan-kin halukkuutta laskea ohjauskorkoja.Kello 17 kieppeillä Saksan 10-vuotisen lainan korko liikkui 4,09 prosentissa,kun se eilen päätyi 4,05 prosenttiin. Suomen vastaavan, vuonna 2009 erääntyvänlainan korko puolestaan oli pompannut viisi korkopistettä ylemmäs 4,33 prosent-tiin. Vuonna 2001 erääntyvän lainan korko pysyi paikoillaan 3,25 prosentissa.Suomen korkokäyrän jyrkentyminen johtuu Valtiokonttorin torstaina järjestä-mästä konversiohuutokaupasta. Eräs välittäjä sanoi, että huutokauppa toiostointressiä vuoden 2000 ja 2001 lainoihin. - Sijoittajat ja markkinatakaajathaluavat ostaa nyt niitä, koska niitä voi todennäköisesti vaihtaa melko edulli-sin ehdoin 2003-lainaan, hän totesi.- Uutistoimisto Startel, Helsinki, Tuija Junnila, +358-9-122 4157

Tuoreimmat osastosta