199909681 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

VAHVA KASVUALA

27.2.1999 0:00

Vaihtoehtoisten energiantuotantotapojen käyttäminen laajenee maailmalla nopeasti. Uusia energiantuotantotapoja hyödyntävien laitteistojen markkinat ovat kasvaneet viime aikoina yli 20 prosenttia vuodessa. Kehityksen uskotaan jatkuvan tai kiihtyvän entisestään.

Kasvuluvut ovat korkeita. Vaikka ne eivät olekaan aivan tietoliikennetoimialan luokkaa, ovat ne huomattavasti talouden keskimääräisiä kasvulukuja korkeampia. Tässä suhteessa ala on tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista maailmalla.

Suomessa kasvussa on mukana muutamia yrityksiä, joista suurimpia ovat Suomen ABB, Valmet ja Neste.

Suomalaisyritykset ovat toistaiseksi keskittyneet lähinnä tuuli- ja aurinkoenergian hyödyntämiseen. Rajaus on varsin suppea, ja se jättää ulkopuolelle esimerkiksi erilaiset energianvarastointiteknologiat, joille olisi Suomessa luontaista tarvetta.

Alan maailmanmarkkinoiden korkeat kasvuluvut avaavat mahdollisuuksia monelle yritykselle. Suomalaisyritysten mahdollisuudet läpimurtotuotteiden löytämiseen ovat hyvät. Energia-alan keksinnöistä ei myöskään ole pulaa Suomessa. Kysymys onkin taitavasta ja menestyksellisestä tuotteistamisesta. Menestyksen mahdollisuudet ovat hyvät ja oikea hetki alkaa olla käsillä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?