1999019124 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KAUPAN ALA LAAJENEE VAROVASTI ITÄÄN

Julkaistu: 16.2.1999 0:00

EU-jäsenyys ei tuonut ulkomaisia kauppaketjuja Suomeen

Suomen kaupan alan yritykset kurkistelevat varovasti kotimaan rajojen ulkopuolelle. Joka kauppaketju tahkoaa mieluummin markkojaan Suomesta, kuin taistelee suurten eurooppalaisketjujen kanssa jalansijasta kauempana.

Kaupan keskusliiton johtaja Guy Wires tähdentää, että Baltian alueella kaupan alan yrityksillä on jo hyvä asema.

-Baltiaan on menty määrätietoisesti - ei kuitenkaan suinpäin. Ensin on hankittu Virosta hyviä kokemuksia, sitten vasta laajennettu muualle.

Lamavuosina kaupan yritykset kaipasivat lisää ostovoimaa, ja sitä oli lähialueilla.

-Baltiassa on sikäli helppoa, että peruslainsäädäntö on olemassa. Venäjältä se puuttuu.

Wiresin mukaan Venäjällä käydään kauppaa, mutta varovasti ´maksu etukäteen´ -periaatteella.

-Venäjällä on potentiaalia, kyllä siellä täytyy mukana olla.

Isoja eurooppalaisketjuja on myös aloittamassa siellä toimintaansa, ja kilpailu kiristyy koko ajan.

Saksa on vallannut Puolassa ja Tsekkien markkinat.

-Jokainen aloittaa omilta lähialueiltaan, Wires sanoo.

Saksalaiskonsultteja Suomea tutkimassa

Pohjoismaiset markkinat Wires luokittaa kovan kilpailun takia hankaliksi valloitettaviksi.

-Sinne on syytäkin edetä varovaisesti. Olisihan Kesko tarpeeksi suuri lähtemään sikäläiseen kilpailuun laajemminkin, mutta se on näemmä analysoinut tilanteen näin.

Wires arvioi, että lama paransi suomalaisyritysten kilpailukykyä.

-Se pakotti yritykset karsimaan kustannuksiaan, ja ne vahvistuivat selvästi.

Vahvojen suomalaisyritysten ansiosta harvat ulkomaiset kaupan alan ketjut ovat saaneet jalansijaa täältä.

-EU-jäsenyyden alkuvaiheessa täällä kävi monenlaisia konsultteja tutkimassa markkinoita. Monet olivat Saksasta. Mutta ne päättivät olla tulematta, ja käyttävät nyt tuotteilleen suomalaisia jakelukanavia.

Keskolta rautaa ja kenkiä Ruotsiin

Keskon varapääjohtaja Kalervo Haapaniemen mukaan ulkomaantoiminta on Keskon myynnistä vain runsaan prosentin luokkaa ja liikevaihto on noin 470 miljoonaa markkaa.

-Ulkomaantoiminta on meille niin uutta, että siihen kuuluu varovaisuus.

Keskon ulkomaanmyynnille tärkein on Ruotsi, jossa konsernilla on parhaillaan laajentuva rautakauppaketju ja Aleksi 13 -kenkämyymälät.

Tallinnassa Keskolla toimii maatalous- ja konemyymälä, sekä päivittäistavarakaupan noutotukku. Toinenkin tukku on sinne suunnitteilla. Anttilan postimyynti menestyy Virossa hyvin. Keskon omistama Carrols toimii Tallinnassa franchisingilla sikäläisen yrittäjän johtamana.

Moskovassa rakennusliikkeitä palvelee tukkukauppatyyppinen Kestroy. Lisäksi Venäjälle on viety lähinnä Pirkka-, Diva ja Menu-tuotteita, vaikka niiden vienti viime vuonna välillä tyrehtyikin.

Kaukomarkkinat, joka harjoittaa tradingia Suomen ulkopuolella, etupäässä Euroopassa ja Kiinassa, oli liikevaihdoltaan 163 miljoonaa markkaa viime vuonna.

Haapaniemen mukaan Kesko ei ole tarpeeksi iso lähteäkseen Puolaan tai muihin Keski-Euroopan maihin.

-Koska olemme pörssiyhtiö, en voi täsmentää laajennussuunnitelmiamme, mutta ne liittyvät jo olemassa oleviin hankkeisiin.

Keskon rauta-maatalous-ryhmän talousjohtaja Jouko Björkman kertoo, että tavoitteena Ruotsissa on kolmessa vuodessa 25 K-Rautamyymälää, kun niitä nyt on neljä.

S-ryhmän painopiste on kotimarkkinoilla

Projektijohtaja Hannu Uski S-ryhmästä sanoo heidän pääpainopisteensä olevan kotimarkkinoilla.

-Tallinassa meillä on Sokos. Toiminta on kannattavaa.

Uski kertoo, että suunnitelmissa on sekä Tallinnan Sokoksen laajennus että muiden yksiköiden perustaminen Tallinnaan. Myös Riikaan on tarkoitus laajentaa ´sitten joskus´.

Tradekalla on Pietarissa kaksi Siwaa. Moskovassakin on yksi, mutta se lopetetaan heikentyneen kulutuskysynnän takia kesällä.

-Venäjän Siwat merkitsevät meille markkinoiden tunnustelua. Näissä olosuhteissa emme laajenna omalla rahalla, Tradeka Oy Internationalin toimitusjohtaja Valdemar Tuutti kertoo.

Tallinnan uusi Maksimarket ei ole mitään sukua Tradekan omistamille Maximarketeille, vaikka nimi onkin lähes sama.

Tuoreimmat osastosta