1999021227 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KOROT: USA:N KORKOJEN NOUSU VETI EUROOPAN KORKOJA YLÖSPÄIN

Julkaistu: 2.2.1999 0:00

Pitkät korot liikahtivat ylöspäin Euroopan korkomarkkinoilla tiistaina. Nousu-liikkeen taustalla oli Yhdysvaltain korkojen selvä nousu maanantaina. Syynäolivat taloustilastot, jotka kertoivat maan talouden vahvasta tilasta. Meilläviitelainojen korot nousivat 0,03-0,06 prosenttiyksikköä.Yhdysvalloissa korkojen nousu jatkui, kun markkinat tiistaina avautuivat, mikäloi lisäpainetta korkoihin myös Euroopassa loppuiltapäivästä.Euroopan markkinoille suuntaa antava Saksan maaliskuun Bund-futuuri oli kello17 Suomen markkinoiden sulkeutuessa 116,98:ssa, kun loppunoteeraus maanantainaoli 117,03. Kymmenen vuoden obligaation korko oli noussut 3,66 prosentista3,71prosenttiin.Yhdysvalloissa 30 vuoden obligaation korko liikkui loppuiltapäivästä Suomenaikaa 5,23 prosentissa, kun päätöslukema maanantaina oli 5,17.Yhdysvaltain talouden vahvasta tilasta kertoneet taloustilastot lisäsivät mark-kinoilla odotuksia, että maan keskuspankki ei vähään aikaan ainakaan laskeohjauskorkojaan. Federal Reserven koroista päättävä niin sanottu avomarkkinako-mitea aloitti kaksipäiväisen kokouksensa tiistaina. Yleinen odotus on, ettäohjauskorot pidetään ennallaan. Korkoratkaisut selviävät keskiviikkoiltana Suo-men aikaa.Korkoja veti Yhdysvalloissa ylöspäin myös korkotason nousu Japanin lainamarkki-noilla viime päivinä, mikä lisää sikäläisten lainapapereiden houkuttelevuuttasijoituskohteina.Euroopan keskuspankin korkeimmalla päättävällä elimellä eli neuvostolla onkokous torstaina. Myöskään EKP:n ei odoteta tekevän muutoksia ohjauskorkoonsavarsinkaan nyt euron ollessa heikko. Tiistaina euron dollarikurssi hieman toi-pui käytyään maanantaina alimmillaan jo alle 1,13 dollarissa.Kotimaan lainamarkkinoilla huhtikuussa 2009 erääntyvän bondin korko päätyi3,92 prosenttiin, jossa on nousua 0,05 prosenttiyksikköä. Lyhimmän, ensi vuo-den kesäkuussa erääntyvän lainan korko kipusi 0,02 prosenttiyksikköä ylöspäin2,98 prosenttiin. Kaupankäyntiä kuvattiin markkinoilla kohtuullisen vilkkaak-si.Myös lyhyet euriborkorot olivat pienessä nousussa. Keskipäivän noteerauksissaesimerkiksi 12 kuukauden korko oli 3,004. Maanantain lukema oli 2,988.- Uutistoimisto Startel, Helsinki, Antero Paavonen, +358-9-1224080

Tuoreimmat osastosta