YHDYSVALLAT: FAKTAA VAI FIKTIOTA?

Julkaistu:

Ranskalaisen filosofin Jean Baudrillardin mukaan Disneyland on paljon enemmän kuin amerikkalaisen yrityshengen kiteytymä. Los Angelesiin rakennetun viihdepuiston tehtävä on peittää se tosiseikka, että Amerikkaa ei enää oikeasti ole olemassa, vaan koko ´todellinen´ Amerikka on Disney-maa.

Baudrillardin väite on kärjistetty, mutta sen osuvuuden voi toistuvasti panna merkille Yhdysvalloissa matkustaessa.

Kansas Cityn trolley-bussin kuljettaja esittelee ylpeänä taidekoulua, josta Walt Disney ja Mikki Hiiri aloittivat matkansa maailmalle 1923. Saman kaupungin huvielämän keskus - kaukana virtuaalitaloutta symboloivien pilvenpiirtäjien kolkosta keskustasta - on Country Club Plaza, joka rakennettiin 1920-luvulla Sevillan arkkitehtuuria jäljittelevänä kulissina.

New Yorkin kaupungin keskipiste Manhattanilla on unelmia tarjoava Broadwayn teatterialue. Sen huonomaineisen laidan peep show´t on äskettäin korvattu valtavalla Disneyn yhtiöiden myymälällä.

Myös amerikkalaisen politiikan muuttuminen julkisuuskuvien teatteriksi on Baudrillardin teesin mukaista. Kuvernöörivaalien ehdokkaat ovat rahamarkkinoiden tuotteita, joista voi televisiossa nähdä peräkkäin kaksi kilpailevaa mainosta: kannattajien maksamassa häntä kehutaan, vastustajien maksamassa taas herjataan.

John F. Kennedy oli televisioajan presidentti, jonka murhaa koskevien tosiasioiden kätkemiseksi laadittiin 24-osainen komissioraportti.

Baudrillardia mukaillen voi sanoa, että Ronald Reagan oli Hollywoodin näyttelijä, joka esitti Yhdysvaltojen presidenttiä. Hänen tehtävänään oli peittää se tosiseikka, että todellista poliittista valtaa ei enää ole olemassa.

Bill ja Hillary Clintonin kunnianhimoon on mitä ilmeisimmin kuulunut pyrkimys palauttaa presidentti-instituutio takaisin todellisuuteen. Bill Clintonin kohtalona Monica Lewinsky -jupakassa on kuitenkin ollut muuttua suuren tragikomedian roolihahmoksi.

Viime syksyn Halloween-juhliin sai ostaa amerikkalaisista rihkamakaupoista t-paitoja, joihin oli painettu seksiin liittyviä ´likaisia Bill-vitsejä´. Lentoasemien myyntipöydiltä sai matkalukemiseksi poimia paksun taskukirjan, joissa Starrin komitean tungettelevat muistiot on painettu sanasta sanaan.

Kun kongressi poliittisten äänestysten tuloksena päätti julkistaa presidentin kuulustelut televisiossa ja lopulta asettaa hänet valtakunnanoikeuteen, Yhdysvallat muuttui oikeusvaltiosta oikeussalivaltioksi. Todellisuus jäljittelee näin televisiosarjoja, joissa suuret moraaliset kysymykset ratkaistaan dramaattisten oikeusistuntojen avulla.

Bagdadin pommitus on vastaveto, joka yrittää osoittaa, että ainakin sotilaallinen voima on todellista. Mutta tämäkin operaatio muodostuu näytökseksi, jonka merkitys mitataan mediajulkisuuden ja pörssien reaktioina.

Eikö Yhdysvalloissa ole sitten enää mitään aitoa ja alkuperäistä? Onko kaikki ´todellinen´ vain kuviteltua ja sepitettyä? Vastausta voisi etsiä elämän arkipäivästä. Tieteen ja tekniikan suuret saavutukset ovat tosiasioita yhtä hyvin kuin sosiaaliset ongelmat, köyhyys ja rikollisuus. Niiden käsittelyyn tarvittaisiin oikeita poliittisia ohjelmia ja tekoja.

Tähän sisältyykin tarinan opetus, joka koskee myös ´tietoyhteiskunnaksi´ innokkaasti pyrkivää Suomea. Mitä enemmän maailmamme ja tietoisuutemme kietoutuu medioiden hallitsemaksi pintajulkisuudeksi, sitä tärkeämpää on jaksaa kysellä Uutisvuoto-ohjelman tapaan: faktaa vai fiktiota?

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston filosofian professori.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    5. 5

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    6. 6

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    7. 7

      Keskisuomalainen uusii strategiaansa – kehittää uusia digitaalisia tuotteita ja palveluita

    8. 8

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    9. 9

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    10. 10

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    8. 8

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    9. 9

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    10. 10

      Maailman ensimmäinen hyönteis­leipä myyntiin perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää