199809537 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

PÖRSSI: KURSSIT LASKIVAT OHUILLA MARKKINOILLA - INDEKSISOTKUT HÄMMENSIVÄT

Julkaistu: 29.12.1998 0:00

Pörssin indeksivirheet hämmensivät tänään osakemarkkinoita. Virheet liittyivätmetsäjätti Stora Enson osakkeen noteerauksen aloittamiseen. Helsingissä osake-lukumäärän lisäys tehtiin indeksilaskentaan virheellisesti, minkä vuoksi Hex-y-leisindeksi, Hex 20 -indeksi, portfolioindeksi sekä metsätoimialaindeksi oli-vat koko päivän pielessä.Esimerkiksi Hex-yleisindeksi näytti koko päivän olevan reilusti plussalla,vaikka todellisuudessa kurssit painuivat eilisestä. Indeksi päätyi 1,23 pro-senttia eilistä alemmas 5648,98 pisteeseen.Välittäjien mukaan indeksivirheet aiheuttivat kyselyitä ja ihmettelyä.-Varsinaista kaupankäyntiä ne kuitenkin haittasivat yllättävän vähän, koskavastaavanlaisia sekaannuksia laskennassa on tullut aikaisemminkin, huomauttieräs välittäjä.Markkinoilla pörssipäivää luonnehdittiin hiljaiseksi välipäiväksi. Vaihto oliodotetusti vähäinen niin Suomessa kuin muillakin Euroopan markkinoilla. Kaup-poja tehtiin 550 miljoonan markan arvosta.Eräs välittäjä totesikin, että vähäisen vaihdon takia ei kurssimuutoksista kan-nata tehdä kovin vankkoja johtopäätöksiä.Vaihdetuimpien osakkeiden hinnat hinnat liikkuivat varsin paljon. ErimerkiksiStora Enson vaihdetuimmalla osakkeella, R-osakkeella käytiin kauppaa 53,40 ja45,50 markan välillä. Osake päätyi 47,50 markkaan eli 4,10 markkaa eilistäalemmas. A-osakkeen kurssi puolestaan halpeni 47,90 markkaan 51 markasta.Myös muiden metsäosakkeiden kurssit heikkenivät, ja alan indeksi vajosi indek-seistä eniten, 4,34 prosenttia. UPM-Kymmenen kurssi luisui markan 145 markkaanja Metsä-Serlan kurssi painui 2,90 markkaa 41,60 markkaan.Koko pörssiä painoi Nokia, jonka A-osakkeen kurssi laski eilisestä 635,50 mar-kasta 630 markkaan. Hinta heittelehti 625 ja 640 markan välillä. Nokian osak-keilla tehtiin kauppaa noin 330 miljoonan markan arvosta.Elcoteq jatkoi voittokulkuaan ja sen kurssi kohosi 53,70 markasta 58 markkaan.Yhtiön osake kiipesi vaihtoneloseksi Nokian A-osakkeiden, Stora Enson ja Sone-ran jälkeen. Välittäjien mukaan Elcoteq nousee Nokian imussa, kun sijoittajatuskovat, että tämä alihankkija hyötyy Nokian menestyksestä. Toinen muotiosakeon Talentum. Yhtiön B-osakkeen kurssi jatkoi nousuaan ja kiipesi viisi markkaa85 markkaan. Eräs välittäjä huomautti, että kaikki yhtiöt, joiden yhteydessämainitaan internet, kiinnostavat nyt sijoittajia.Soneran kurssi vaipui kuitenkin 97 markasta 93,50 markkaan. Yhtiön osakeanninjälkipyykki julkisuudessa jatkui. Liikenneministeri Matti Aura ilmoitti, ettäministeriö on valmis antamaan eduskunnan talousvaliokunnalle selvityksen osake-myynnistä ja osakkeiden kohdentamisesta yhtiön johdolle heti eduskunnan palat-tua joulutauolta.Fortum liikkui tänään antihinnan alapuolella ja päätyi 30,10 markkaan, 1,80markkaa eilistä halvemmaksi.Raision kurssi painui 55,50 markkaan eilisestä 58,30 markasta. Meklarienmukaan mitään erityisiä uutisia kurssimuutoksen takana ei ollut.Toimialoista metsäalan jälkeen toiseksi eniten painui vakuutus. Sen indeksilaski eilisestä 2,75 prosenttia. Pohjolan osake heikkeni yhdeksän markkaa 273markkaan ja Sammon neljä markkaa 191 markkaan. Tietoliikennetoimialan indeksilaski 1,33 prosenttia.-Uutistoimisto Startel, Helsinki, Outi Kokko, +358-9-122 4086

Tuoreimmat osastosta