SUHDANNEHERKKÄ TOIMIALA OPETTAA PITÄMÄÄN JALAT MAASSA

Julkaistu:

Incogniton kasvu-ura löytyi markkinointiviestinnästä
Helsinkiläinen mainostoimisto Incognito oli toimialansa ainoa Taloussanomien kasvuyrityslistalle noussut yritys.

Tänä vuonna runsaan 27 miljoonan markan liikevaihtoon yltävä mainostoimisto perustettiin 1990. Kahdeksassa vuodessa sen liikevaihto on kymmen- ja henkilöstö nelinkertaistunut. Kasvu on kuitenkin ollut kannattavaa, sillä sijoitetulle pääomalle on saanut 82 prosentin tuoton.

Ensimmäiset neljä vuotta Incognito eli sillä, mitä laman kuristamilta markkinoilta oli saatavissa. Suhdanteiden parantuessa lähti myös oma liikevaihtokäyrä jyrkkään nousuun.

Nyt on edessä kuitenkin tasaantuminen. Toimitusjohtaja Pirjo von Hertzen odottelee ensi vuodelle noin 10 prosentin kasvua.

-Asiakkaat ovat tulleet selvästi varovaisemmiksi ja tarkkailevat kilpailijoidensa tekemisiä, von Hertzen huomauttaa.

Tulevaisuuden ennustaminen kuuluu olevan mainosalalla muutoinkin vaikeaa, sillä suhdanteiden pienikin heilahdus näkyy heti.

-Ihan niin kuin pörssissä ja takseissa, toimitusjohtaja naurahtaa.

Syvällä asiakkaan bisneksessä

Vajaat kolmekymmentä henkilöä työllistävä Incognito mainostaa itseään markkinointiviestinnän osaajana, joka toimii niin kuluttaja- kuin business to business-sektorilla. Repertuaaria riittää liikemerkkien ja tuotepakkausten suunnittelusta mittaviin markkinointikampanjoihin ja yritysviestintään.

-Lähdimme jo heti alussa liikkelle perinteistä mainostoimistoa laajemmalla skaalalla ja tuo liikeidea on kantanut, von Hertzen myhäilee.

Henkilökunnalta se on vaatinut tavallista tiiviimpää paneutumista asiakasyritysten toimintatapoihin ja toiveisiin. Tämän maailman tuntemus on noussut tärkeäksi kriteeriksi myös uuden väen rekrytoinnissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää