AMADEUKSEN HILLITTY CHARMI

Julkaistu:

Eira Palin-Lehtinen sai suurta herkkuaan Amadeuksessa
Merita-Nordbankenin varatoimitusjohtajan Eira Palin-Lehtisen perheessä kaikki muut paitsi koira nauttivat ruuanlaitosta. Perheen työnjaossa pastat kuuluvat Palinin vastuualueeseen ja hän arvelee voivansa syödä pastaa tomaattikastikkeella ja parmesaanilla vaikka päivittäin. Vaikka Palin vakuuttaa olevansa kaikkiruokainen, hän myöntää olevansa kallellaan yksinkertaisen ja hyvänmakuisen italialaisen keittiön suuntaan.

-Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tykkään suomalaisesta perusruuasta, kuten karjalanpaistista ja yleensä leivinuunissa haudutetuista ruuista. Niitä on aikaa tehdä vain maalla, mutta toisaalta juustolenkki kunnon mumminmuusin kanssa on sekin hyvää, herkkusuu miettii.

Suurimman osan ravintolaedustuksestaan Palin tekee parin korttelin päässä työpaikaltaan Amadeuksessa. Hän sanoo pitävänsä ravintolan klassisuudesta ja kulinaarisesta kurista. Pöytien välillä on tilaa sen verran, että voi jutella rauhassa, vaikka arkaluonteisimmat keskustelut käydäänkin pankin seinien sisäpuolella.

-Lounaalla saa vieraana täyden huomion. Täällä tarjotaan puhdasta ruokaa, ja palvelu on varmaa ja eleetöntä, kanta-asiakas kehaisee.

Vieraani on mieltynyt talon valkoviiniin, Andr? Delormen tuottamaan eteläisen Burgundiin Rullyyn (45 mk). Minä ilahdun nähdessäni laseittain Rh?nen laaksosta Guigalin aromaattista ja yrttimäistä valkoista C?tes-du-Rh?nea (40 mk).

Amadeuksen lounaslista on lyhyt, mutta Palin huomauttaa syötävää aina löytyneen. Niin myös nyt. Aloitamme jännittävältä näyttävällä kylmäsavulohella ruistartaletissa (50 mk). Vieraani huomauttaa annoksen tuoksuvan niin hyvältä, että jopa hän tupakoitsijana havaitsee sen ja torjuu arvioni tartaletin liiallisesta kuivuudesta.

Palin-Lehtisen perheessä syödään Lontoon-vuosien oppina viikonloppuisin vähintään kerran ulkona, mutta tuolloin yleensä vähemmän muodollisissa paikoissa. Tukholman-asunto sijaitsee vanhassa kaupungissa, siellä myös suosikkiravintola Gyldene Freden kotiruokineen.

-Kampasimpukat ovat suurta herkkuani, vieraani tunnustaa ja käy ripeästi pääruokamme, piikkikampelan, kampasimpukoiden ja tähtianiskastikkeen (110 mk) kimppuun.

Näitä kampasimpukoita ei kypsytetty liikaa, jolloin niiden maku muistuttaisi lähinnä purukumia. Toteamme, ettei hyvää raaka-ainetta ole nyt pilattu. Pehmeän kaunista ulkonäköä myötäilevät aniksen terävöittämät selkeät maut, ja annos miellyttää lounasaikaan maltillisella koollaan.

Kala on rehellisesti kalaa, ja vastaavasti valokuvaajan hyväksynnän saava paahtopaisti punaviinikastikkeella (90 mk) on konstailematonta punertavaa lihaa pottuineen ja kaaleineen.

Iloisten värien ja keveyden kokonaisuus jatkuu jälkiruuassani, miellyttävän kuohkeassa, vaan ei liian makeassa punaviinipäärynässä (30 mk). Kuvaajan marjapiiras herukkakastikkeella (25 mk) on perinteisempi, mutta niin ikään tilaajaansa tyydyttävä valinta.

Vieraani tyytyy cappuccinoon (21 mk) ja huomauttaa italialaisten kauhistuvan, jos sitä tilaa ruuan päälle. Hän nauraa iloisesti, kun huomautan cappuccinon vaahtoineen olevan oikeastaan puoli dolcea.

Ystävällisen palvelun lounas on sujunut ripeästi reilussa tunnissa, kun lasku tuodaan pyynnöstäni samanaikaisesti espressoni (19 mk) kanssa.

AMADEUSSofiankatu 4, 00 170 Helsinki. Puhelin (09) 626 676. Fax (09) 636 064. AVOINNA: Ma-pe klo 11-24, la klo 17-24, su suljettu. Lounas klo 11-15. Viimeiset ruokatilaukset 23. A-oikeudet. ASIAKASPAIKKOJA: 99. HINTATASO: A la carten alkuruuat 58-136 mk, pääruuat 132-158 mk, jälkiruuat 52-72 mk. Lounas 150-190 mk. Tuoretta kasvisruokaa aina saatavissa. Pöytävaraus tarpeellinen. ERIKOISUUDET: Kala ja riista. OMISTAJAT: Ilkka Rantanen ja Henry Lindberg. RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖ: Ilkka Rantanen. KEITTIÖPÄÄLLIKKÖ: Kari Ainesranta. PERUSTAMISVUOSI: 1985. ARVIO: ´Kevyt, maukas ja kallis´

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    6. 6

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    7. 7

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    8. 8

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    9. 9

      Akavan Erityisalat kivahti työttömyys­turvan aktiivi­mallista: Yhdenvertaisuus­ongelmaa ei voi sivuuttaa

    10. 10

      Elon Musk kehui 87 vuotta vanhaa kirjaa – harvinaisuus myytiin hetkessä loppuun ja hinta pomppasi 1 500 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    4. 4

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    5. 5

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää