199806168 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KAPELLIMESTARI GAYER

Julkaistu: 4.11.1998 0:00

Compaq ja Digital olivat sellaisenaankin melkoisia vaikuttajia. Näiden toimijoiden nivominen yhteen on ehkä kysymysmerkki. Onhan se kiinnostavaa nähdä, kuinka tuo orkesteri saadaan soittamaan samaa sävelmää. Näin toteaa Hewlett Packardin toimitusjohtaja Paul Paukku Taloussanomien haastattelussa.

Eikä Paukun kanssa voi olla eri mieltä. Uusi Compaq eli iso Q sai omien laitetoimitustensa rinnalle järjestelmätoimittaja Digitalilta kullanarvoisen palveluliiketoiminnan ja uusia tuotteita, joilla ylletään suurimpiin yrityksiin asti. Ja jos yrityskulttuurien yhteensovittaminen onnistuu, iso Q on pelottava vastustaja kilpailijoilleen.

Henrik Gayer oli vanhan Compaqin toimitusjohtaja ja jatkaa ison Q:n ykkösmiehenä. Tehtävä ei ole helppo orkesterin kapellimestarille Gayerille. Pari ennusmerkkiä siitä on jo saatu. Digitalin ovi kävi tiuhaan tahtiin jo kaupan julkistamisen jälkeen, ja ihmiset hakeutuivat mieluummin muualle kuin Compaqin palvelukseen.

Ykköstason esimerkki taas on Digitalin ex-toimitusjohtaja Antti Halila. Hänet valittiin uuden yhtiön kakkosmieheksi muttei johtoryhmään, hän veti omat johtopäätöksensä ja erosi yhtiön palveluksesta.

Compaq ja Digital ovat ehtineet harjoitella yhteiseloa saman katon alla nyt muutaman kuukauden ajan. Tässä vaiheessa on aivan turha yrittää päätellä sitä, miten yhteistyö organisaation sisällä sujuu. Ruotsia äidinkielenään puhuva Gayer on kielivähemmistölle tyypillisesti sivistynyt mies, joka ei korosta itseään liikaa.

Hän päinvastoin painottaa, että maayhtiönä Suomen suuri Q toteuttaa vain emoyhtiön strategiaa. Jos tämä koskee myös kulttuurien sovittamista yhteen, ei uudelle Suomen suuryhtiölle löydy sitä yhteistä säveltä. Maassa on toimittava maan tavalla.

Niin Compaqin Suomen-yhtiössä kuin myös Tandemissa ja Digitalissa oli oma kansainvälisen tietotekniikkayhtiön kulttuurinsa. Eikä siinä kaikki, jokaisessa yhtiössä oli myös oma suomalaiskansallinen paikalliskulttuurinsa.

Toisin sanoen Gayer ja hänen esikuntansa joutuvat sovittamaan yhteen - ei vain yhtä, kahta, kolmea - vaan kuutta eri yrityskulttuuria. Huh huh.

Entisenä Helsingin IFK:n jääkiekkoilijana Gayer on joutunut opettelemaan ja oppimaan joukkuepeliä. Tästä ei varmasti ole haittaa kovan väännön keskellä. Ja koska mies viihtyy edelleen Helsingin vanhan jäähallin katsomossa, kun Hifki pelaa, voivat kilpailijat odottaa aggressiivista isoa Q:ta markkinoille. HIFK:n pelityylihän on tunnetusti kova, raju ja peräänantamaton.

Vai pitäisikö palata taas vanhaan Suomen-tapaan ja ottaa Ruotsista mallia. Ruotsin suuren Q:n toimitusjohtajan Lars-Erik Nilssonin mukaan tavoitteena on luoda kokonaan uusi yrityskulttuuri vanhojen sijaan. Ja homma sujuu hänen mukaansa hyvin.

Tuoreimmat osastosta