199809491 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

IRLANTI TOIVOO SCHRÖDERISTÄ TAX-FREEN PELASTAJAA

Julkaistu: 13.10.1998 0:00

Pääministeri Bertie Ahern huolissaan pienistä lentokentistä

Dublin Irlannin pääministeri Bertie Ahern haluaa Saksan uuden liittokanslerin Gerhard Schröderin tukea taisteluunsa verottoman kaupan jatkamiseksi. EU on päättänyt lopettaa tax-free-myynnin yhteisön sisäisessä liikenteessä ensi kesäkuussa, mutta Ahern vaatii jatkoaikaa.

Ahern on noussut Euroopan tax-freen puolesta kampanjoivien yrittäjien keulahahmoksi. Hän aikoo ottaa asian jälleen kerran esille, kun EU-maiden johtajat kokoontuvat tämän kuun loppupuolella.

-Tilanne on nyt aikaisempaa parempi. Schröder on ilmaissut kannattavansa verottoman kaupan jatkamista ja Saksan puheenjohtajakausi alkaa pian, Ahern toteaa.

Länsirannikko kärsii

Ahernin mukaan verottomalle kaupalle on mahdollista saada jatkoaikaa tai jonkinlaisia lievennyksiä, mutta EU:n komissio tuskin pyörtää päätöstään kokonaan.

-Kun asiasta päätettiin vuonna 1991, oletettiin, että veroharmonisointi olisi jo pitkällä. Se ei kuitenkaan ole edennyt ja siksi verotonta kauppaakaan ei pitäisi vielä lopettaa.

-Veroton myynti on meille erittäin tärkeää. Dublinin lentokenttä pärjää kyllä ilman sitä, mutta pienet länsirannikon kentät saattavat joutua lopettamaan toimintansa, Ahern sanoo.

-Pahimmillaan tämä saattaa johtaa jopa näiden alueiden väkiluvun laskuun.

Irlannin lentokentät joutuvat elättämään itse itsensä, eivätkä ne saa subventioita pääkaupungin kentän keräämistä lentokenttämaksuista ja muista tuloista. Länsi- ja lounaisrannikko on Irlannin suosituinta matkailualuetta ja siksi pienetkin lentokentät ovat varsin kansainvälisiä.

Kahden meren takana

Irlannille edulliset liikenneyhteydet ovat elintärkeitä, koska maa sijaitsee kahden merimatkan päässä Euroopan ytimestä.

Verottoman myynnin lopettaminen nostaa merimatkojen hintoja pahimmillaan 30 prosenttia. Irlantilaiset halpalentoyhtiöt ovat alansa uranuurtajia. Niiden lippujen hinnat noussevat viidenneksellä, kun veroton myynti lakkaa.

Tuoreimmat osastosta