1998011444 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KARKIT JA KALJA SAIVAT SIJOITTAJAT VOIMAAN PAHOIN

Julkaistu: 1.10.1998 0:00

Epävarmoina aikoina sijoittajat hylkäävät sykliset riskialat ja panevat rahansa vakaille toimialaoille kuten elintarviketeollisuuteen, lääketeollisuuteen ja kauppaan. Tämä on vanha viisaus, joka ei kylläkään ole viime kuukausina pitänyt paikkaansa Suomessa.

Helsingin pörssin toimialaindeksien vertailu paljastaa, että sijoittajilta löytyy riskinottohalua ankarinakin aikoina. Kurssilaskua on pystynyt toimialoista vastustamaan toiseksi parhaiten tietoliikenne ja elektroniikka, eli käytännössä Nokia parilla teleoperaattorilla maustettuna.

Kukaan ei voi väittää etteikö Nokiassa olisi rutkasti riskiä. Se on jo korkealle arvostettu ja sen kurssi heittelehtii rajusti. Mutta isoja ovat odotuksetkin. Nokia näyttää ryvettävän pääkilpailijansa Motorolan ja Ericssonin kaikilla rintamilla.

Vakaa ja perinteisesti vähäriskinen elintarviketeollisuus on puolestaan romahtanut toimialoista ylivoimaisesti pahiten. Pörssiluokituksen elintarviketeollisuus on vieläpä ihan kunnon toimiala, joka koostuu peräti kahdeksasta yrityksestä. Alan pörssiromahdus ei siis perustu esimerkiksi yhden yrityksen satunnaiseen töppäykseen. Elintarvikeosakkeiden alakulolle on toki yhteinen selittäjä, Venäjä, jonka kriisi on vienyt sijoittajien uskon niin Hartwallin olutbisneksiin kuin Huhtamäen karkkikauppaan.

Oheiseen taulukkoon on laskettu toimialaindeksien pudotukset eiliseen mennessä kunkin tämänvuotisesta huippuarvostaan. Eri toimialat tekivät huippupisteensä eri aikoina. Esimerkiksi elintarviketeollisuuden kurssihuippu osui huhti-toukokuun vaihteeseen. Useat toimialat ja yleisindeksi kävivät huipulla heinäkuussa, OTC-indeksi kesäkuussa.

Perinteisistä turvaosakkeista vähintään yleisen alamäen tahdissa on vaipunut myös esimerkiksi kemian toimialaan kuuluva Orion.

Suunnilleen odotetulla tavalla ovat sensijaan käyttäytyneet kaupan yritysten osakkeet. Vaikka ne Nokiapainotteiselle yleisindeksille ovatkin hävinneet, eivät ne ole ihan niin pahasti saaneet takkiinsa kuin useimpien toimialojen osakkeet.

Toimialoista parhaiten kurssiromahdukselta on välttynyt epäsyklinen energiantuotanto, mutta tämä pörssin toimiala ei ole kovin edustava. Siihen kuuluu vain kaksi yritystä, joista Länsivoima on vieläpä IVOn tytäryhtiö. Pieni yritysjoukko vaivaa monia muitakin toimialaindeksejä.

Indeksivertailun yksi erikoisuus on, että metsäteollisuusosakkeet ovat kestäneet paremmin kuin metalliosakkeet. Suurin osa metalliteollisuudesta on kuitenkin paljon vähemmän syklistä kuin metsäteollisuus, ja esimerkiksi konepajateollisuuden tekee sykliseksi nimenomaan tiivis asiakasyhteys metsäteollisuuteen. Kummankin alan suomalaisyritykset ovat toimialoillaan laadukkaita, mutta markkinoilla huokeiksi hinnoiteltuja.

OTC-listan osakkeet näyttävät jostain kumman syystä kestävän yleistä kurssipudotusta paremmin kuin paljon isommat pörssilistan yhtiöt, erityisesti jos Nokian vaikutuksen eliminoimiseksi vertaa OTC-indeksiä muihin pörssin toimialaindekseihin kuin tietoliikenteeseen ja elektroniikkaan.

OTC-lista on kotimarkkinapainotteisempi kuin pörssilista, mikä voi suojata sen osakkeita pahimmilta maailman myllerryksiltä.

Toinen selitys on, että pikkuosakkeet ovat yksinkertaisesti unohtuneet ylös. Sijoittajilla on paljon isompi intressi seurata itselleen tärkeiden osakkeiden kurssiliukua. Kaupankäynti OTC-osakkeilla on ollut hyvin vähäistä. Puolikuolleilla markkinoilla kurssit eivät kovin herkästi romahda.

Tuoreimmat osastosta