199804267 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

METSÄNOMISTAJAKUNNAN MUODONMUUTOS JATKUU

Julkaistu: 30.9.1998 0:00

Yksityismetsien yhteenlaskettu pinta-ala vähenee vuosittain noin 15 000 hehtaarilla. Tämän verran metsiä siirtyy yhtiöiden omistukseen. Sen sijaan valtion, kuntien ja yhteisöjen metsänomistus pysyy entisen suuruisena. Näin arvioi filosofian tohtori Pekka Ripatti Metsäntutkimuslaitoksen ja Metsälehti Kustannuksen eilen julkistetussa kirjassa ´Puuvarojen käyttömahdollisuudet´.

Suomessa on 300 000 vähintään viiden hehtaarin yksityismetsälöä. Vuosittain 10 000 metsälöä vaihtaa omistajaa. Neljäsosassa näistä omistajanvaihdoksista - tyypillisesti perinnönjaossa - metsälö ositetaan keskimäärin kolmeen osaan, mikä näkyy metsälöiden omistuksellisena pirstaloitumisena. Tilan ulkopuolella asuvat omistavat keskimäärin pienempiä metsälöitä kuin tiloillaan asuvat metsänomistajat.

Yksityismetsien kokonaispinta-alasta nykyään neljäsosa on yhteistoimintatiloja. Ennusteen mukaan vuonna 2020 perikunnat ja yhtymät omistavat kolmasosan yksityismetsien pinta-alasta.

Kun vuonna 1975 metsänomistajista 29 prosenttia asui tilan ulkopuolella, vuonna 2020 tilan ulkopuolella asuvia on ennusteen mukaan jo 51 prosenttia. Yksityismetsien pinta-alasta on jo nykyisin kolmasosa kaupunkilaismetsänomistajilla, vuonna 2020 arviolta lähes 40 prosenttia.

Metsänomistajien keski-ikä nousee aivan kuten maatalousväestönkin. Erityisesti yli 60-vuotiaiden metsänomistajien osuus kasvaa koko ajan. Myös naisten osuus omistajajoukossa kasvaa, sillä naiset elävät yleensä aviomiehiään pidempään.

Ennusteen mukaan vuonna 2020 lähes joka toinen metsänomistaja on vähintään 60-vuotias, mikä saattaa vaikuttaa paljonkin yksityismetsänomistajien keskimääräisen puunmyyntihalukkuuteen.

Tuoreimmat osastosta