1998013047 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

OUTOKUMMUN MALESIAN KUPARITUOTETEHDAS ALOITTAA TUOTANNON

Julkaistu: 29.9.1998 0:00

Outokummun kuparituotetehdas Malesiassa on aloittanut tuotannon. Tehdas vihittiin käyttöön tänään. Tehtaan rakentaminen tuli maksamaan noin 270 miljoonaa markkaa. Rakennustyöt aloitettiin viime vuonna.Tehdas tuottaa kuparituotteita piirilevyjen elektroniseen pinnoitukseen, kupariprofiileja sähkö- ja elektroniikkateollisuudelle sekä kupariputkia jäähdytys- ja muihin teollisuustarkoituksiin. Tehtaan kokonaiskapasiteetti on 20 000 tonnia vuodessa. Henkilökuntaa tehtaassa on 120.Suurin osa tehtaan tuotteista viedään lähimaihin eli Thaimaahan, Taiwaniin, Indonesiaan, Kiinaan ja Japaniin, kertoo Outokumpu tiedotteessaan.Outokummun pääjohtajan Jyrki Juuselan mukaan Malesiasta saatu jalansija on tärkeä koko konsernille sen pyrkiessä kasvattamaan liiketoimintaansa Kaakkois-Aasiassa.Outokummulla on jo Aasiassa kuparitehdas Kiinassa. Kaakkois-Aasian myyntiyhtiöt ovat Singaporessa, Thaimaassa, Japanissa ja Kiinassa.--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Anneli Juntunen, +358-9-122 4052

Tuoreimmat osastosta