199806137 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EU:N KORKEIN VEROASTE POHJOISMAISSA

Julkaistu: 26.9.1998 0:00

Pohjoismaissa oli viime vuonna edelleen EU-alueen tiukin verotus. Kärkisijan vei Ruotsi, missä verojen ja sosiaalimaksujen osuus bruttokansantuotteesta oli 54,1 prosenttia.Tanska hipoi Ruotsia 53,1 prosentillaan ja kolmantena oli Suomi 47,5 prosentilla. Suomessa tosin verojen ja sosiaalimaksujen osuus putosi vuodesta 1996 0,7 prosenttiyksikköä, mikä oli toiseksi eniten EU-maista. Britanniassa kevennys oli 0,8 prosenttiyksikköä.Keveimmät verot ja maksut olivat Irlannissa, 34,1 prosenttia bkt:sta. Britanniassa aste oli toiseksi pienin 35,9 prosenttia.Kaikkien 15 EU-maan verojen ja sosiaalimaksujen keskiarvo asettui 42,6 prosenttiin eli samaan kuin edellisenä vuonna. Talous- ja rahaliitto Emuun menevien 11 maan keskiarvo nousi vuoden 1996 42,8 prosentista 43,2 prosenttiin.Luvut Brysselissä maanantaina julkistaneen EU:n tilastokeskuksen Eurostatin mukaan yleinen kehitys näytti nostavan veroja ja vastaavasti pudottavan sosiaalimaksuja.Verojen osuus nousi sekä koko EU:n että euroalueella 0,4 prosenttiyksikköä. Ensinmainittujen maiden keskiarvo oli 27,5 ja euromaiden 26,1 prosenttia.Sosiaalimaksujen osuus niukkeni samaan aikaan 0,3 prosenttiyksikköä koko EU:n alueella ja 0,1 prosenttiyksikköä euroon menevissä maissa. Prosenttiosuudet olivat 15,1 ja 17,1. (Startel - STT)

Tuoreimmat osastosta