199804998 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

MUSIIKKIA LENTOPELKOISILLE

Julkaistu: 12.9.1998 0:00

Frankfurt Tekno ja rap saavat väistyä, kun ääniaallot valtaa wave music. Kolmekymppisille ja sitä vanhemmille tarkoitettu rentouttava köllöttelymusiikki eli smooth jazz on Yhdysvalloissa suosittua, väittää levy-yhtiö California Sunset Records GmbH:n markkinointipäällikkö Uwe Storch.

Hän vertaa wave musicia Stingiin tai Sadeen. Näytteiden perusteella se on piirun verran lähempänä hissimusiikkia.

-USA:ssa joka kaupungissa on radioasema, joka soittaa wave musicia. Euroopassa sitä soittaa vain Relax FM 92,4 Mnchenissä, mutta asema saa 400 uutta kuulijaa joka päivä. Toistaiseksi myymme levyjä ainoastaan Mnchenissä, kertoo Storch.

CSR on nuori yritys. Se perustettiin viime vuonna, ja ensimmäinen levy tuli ulos vasta tämän vuoden kesäkuussa.

-Meillä on lisenssi myydä tätä musiikkia Euroopassa, ja etsimme yhteistyökumppaneita joka maasta, Storch kertoo.

Frankfurtin Tendence-messuilla CSR houkutteli ohikulkijoita kuuntelemaan musiikkia lokoisissa lepotuoleissa, jotka taipuvat taaksepäin. Jotain tästä tulee mieleen...

-Lufthansa ja sen tytäryhtiö LTU ovat valinneet wave musicin kanavilleen ensi vuoden alusta, kun he vaihtavat ohjelmistoa, lisää Storch.

Siinä se oli! Musiikkia lentopelkoisille.

www.sunsetmusic.com

Tuoreimmat osastosta