TEOLLISUUS EI VIELÄ KANNA HUOLTA MARKAN VAHVISTUMISESTA

Julkaistu:

Suomen kilpailukyky on edelleen hyvä
Suomen markka on vahvistunut viimeisten viikkojen aikana kohisten Yhdysvaltain dollaria vastaan. Kahden kuukauden sisällä liikettä on kertynyt noin seitsemän prosenttia: dollarin hinta on laskenut alle 5,15 markkaan, kun se heinäkuun puolivälissä oli noin 5,50 markkaa. Markka on petrannut myös Ruotsin kruunun nähden. Kruunun kurssi on painunut kahdessa kuukaudessa yli neljä prosenttia alaspäin.

Teollisuuden ja Työnantajien johtajan Jussi Mustosen mukaan teollisuus ei vielä tässä vaiheessa seuraa dollarin ja kruunun heikentymistä kauhulla, vaikka molemmat valuutat ovat Suomen viennin kannalta tärkeitä.

-Vaikka dollarissa tapahtunut lasku on lyhyellä aikavälillä merkittävä, pidemmällä tähtäimellä muutos ei ole kovin ihmeellinen, hän painottaa.

Myös tiedotuspäällikkö Kari Vitie Metsäteollisuus ry:stä pitää taalan liikettä normaalina valuuttavaihteluna. Metalliteollisuuden keskusliiton johtajan Timo Airaksisen mielestä kysymys on eräänlaisesta korjausliikkeestä dollarin pitkäaikaiseen nousuun.

Dollarin merkitys vähentynyt

Viime vuosina dollarin merkitys laskutusvaluuttana on vähentynyt, samalla kun Suomen markan ja muiden eurovaluuttojen käyttö on lisääntynyt. Vuonna 1994 Suomen teollisuus laskutti noin neljänneksen viennistään dollareissa. Tuoreempia lukuja ei ole saatavissa, sillä tilastointi loppui Suomen liityttyä Euroopan unioniin.

Metsäteollisuuden omien arvioiden mukaan dollarin osuus vientilaskutuksesta on nykyisin 15-20 prosenttia. Metalliteollisuudessa vastaava luku on noin 25 prosenttia.

-Perinteisesti dollarin alamäestä on aiheutunut haittaa metsä- ja paperiteollisuudelle. Metalli- ja elektroniikkateollisuudessa vaikutukset ovat ristikkäisiä ja niitä on vaikeampi arvioida, sillä myös tuontipanosten hinnat halpenevat dollarin laskun myötä, kertoo ennustepäällikkö Markku Kotilainen Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksesta.

Taalan heikentyessä dollarimääräisestä viennistä kilahtaa aiempaa vähemmän markkoja yritysten kassoihin. Dollareissa maksettavien hyödykkeiden tuonti on sen sijaan edullisempaa. Tosin raaka-aineiden hintojen laskun myötä myös vientituotteiden hintoihin kohdistuu yleensä laskupaineita.

Suomen kilpailukyky on edelleen hyvä

Vaikka markan vahvistuminen on omiaan nakertamaan Suomen kilpailukykyä maailmalla, Kotilainen ja Mustonen ovat rauhallisella mielellä.

-Suomen lähtötaso on erittäin hyvä. Yksikkötyökustannuksissa mitattuna kilpailukyky on yhä 30 prosenttia parempi kuin pitkällä aikavälillä keskimäärin. Vaikka nyt mennään jonkin verran huonompaan suuntaan, sillä ei ole vielä merkittävää negatiivista vaikutusta, Kotilainen esittää.

-Jos dollari heikkenee selvästi, tilanne joudutaan arvioimaan uudestaan. Voi hyvinkin olla, että liike alaspäin jatkuu. Ei se mitään romuta, mutta ei se teollisuuden tilannetta parannakaan, Mustonen pohtii.

Dollarin lasku ollut ennakoitavissa

Kotilaisen mukaan dollarin lasku on ollut tavallaan ennakoitavissa, sillä Yhdysvaltain talouden kasvu on hidastumaan päin.

-Epävarmuus maailmalla on tällä hetkellä suuri, joten dollarin asema turvasatamana saattaa vielä jossakin vaiheessa toimia dollaria vahvistaen. Taalan yleinen tendenssi lienee kuitenkin alaspäin, hän arvioi.

Vaikka yritykset suojautuvat valuuttakurssimuutoksilta, kurssiheilahduksilla on vaikutusta tuloksiin. Viime vuonna markka heikentyi dollariin nähden yli 15 prosenttia. Etla on arvioinut, että tästä liikkeestä suomalaiset vientiyritykset kuittasivat yhteensä noin kahden miljardin markan hyödyn. Metsäteollisuuden osuus potista oli yli puolet.

Vuonna 1997 Suomen tavaraviennin arvo oli noin 213 miljardia markkaa. Tästä puolet oli metalliteollisuuden tuotteita. Metsäteollisuuden osuus oli noin kolmannes.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    7. 7

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    8. 8

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    9. 9

      Henkilöstön vuokraus kasvaa ennätysvauhtia

    10. 10

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    10. 10

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää