1998014807 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

JOUSI-PAITA EI AIO SIIRTÄÄ TUOTANTOAAN HALPAMAIHIN

Julkaistu: 20.8.1998 0:00

Lahtelainen perheyritys valmistaa vuosittain 100 000 paitaa

Lahdessa sijaitseva Asuste-Atlas on ainoa suomalainen paitatehdas, jonka koko tuotanto valmistetaan kotimaassa.

Yritys myös myy lähes kaikki Jousi-Paita merkkiset paitansa kotimaassa.

-Voisimme teettää paitoja halvemmalla muualla maailmassa, mutta miksi siirtäisimme tuotantoamme esimerkiksi Kiinaan, kun siellä jo on suomalaisia yrittäjiä? Haluamme satsata laatuun ja siihen, että toimitukset voidaan hoitaa nopeasti ja joustavasti, sanoo Asuste-Atlaksen toimitusjohtaja Jorma Lindqvist.

Lindqvist on paitatehtailija kolmannessa polvessa. Yrityksen perusti hänen isoisänsä Ernst Lindqvist vuonna 1916. Koko olemassaolonsa ajan yritys on keskittynyt miesten paitoihin.

Jäljellä enää kaksi suomalaista

Noin kymmenen miljoonan markan liikevaihtoa tekevä Asuste-Atlas valmistaa joka vuosi lähes 100 000 paitaa.

Osuus maan kokonaismyynnistä on pieni, sillä Suomeen tuodaan vuosittain noin neljä miljoonaa paitaa.

Yrityksen pahin kilpailija on ruotsalainen Melka, joka usein mielletään suomalaiseksi paitamerkiksi.

-Suomalainen mies ostaa keskimäärin kaksi ja puoli paitaa vuodessa, mutta muualla Euroopassa luku on kahdeksan. Italiassa luku on kymmenen, sillä siellähän kadunlakaisijatkin käyttävät kauluspaitaa, Lindqvist nauraa.

-Vuonna 1956 Suomessa oli 26 paitatehdasta ja aikoinaan Lahdessakin seitsemän. Nyt jäljellä olemme vain me ja Petritex.

Tarvittaessa paita syntyy mittatilauksena

Syyksi Jousi-Paidan menestymiseen Lindqvist mainitsee laadun ja sen, että tehdas voi toimittaa tilauksen nopeasti.

Tarvittaessa tehdas tekee paidan mittatilaustyönä.

-Kun paidat sekä tehdään että lähetetään samasta talosta, voimme paremmin korjata mahdolliset virheet. Miten tästä Kiinaan menisi ottamaan selvää, mistä jokin virhe johtuu?

Lindqvistin uskoa kotimaisen paidan menekkiin ei ole lannistanut se, että yritys menetti keväällä suuren ostajan, Sokoksen. Jäljellä ovat vielä esimerkiksi Stockmann ja Aleksi 13.

-Totta kai uskomme tulevaisuuteen, emmehän muuten olisi investoineet laitteisiin. Esimerkiksi kolmisen vuotta sitten uudistimme leikkuujärjestelmämme. Henkilöstöä meillä on nyt noin 45, enkä usko määrän nousevan tai laskevan tulevaisuudessa, Jorma Lindqvist sanoo.

Kankaat tulevat muualta Euroopasta

Kankaat Jousi-Paita tuo muualta Euroopasta. Eniten kangasta tulee Itävallasta, Hollannista ja Ranskasta.

Italiasta ja Espanjasta yritys ostaa erikoiskankaita kuten silkkimäistä polynosicia.

Liki kaikki Jousi-Paidat myydään toistaiseksi Suomeen. Lindqvistin mukaan etenkin vienti Venäjälle kiinnostaa. Sinne on vietykin pieni erä paitoja.

-Kaikki ovat kehuneet paitojamme ja moni olisi niistä kiinnostunut, mutta ostovaiheessa hinta nousee usein viennin esteeksi.

Tuoreimmat osastosta