PIENSIJOITTAJAT OSTIVAT NOKIAN UUTEEN ENNÄTYKSEEN

Julkaistu:

Osakekurssit kehittyivät maanantaina epäyhtenäisesti Helsingissä, vaikka enemmistö sektoreista päätyi plussalle. Pääosasta nousua vastasi tuttuun tapaan Nokia.

-Ihan sama suunta kuin aikaisemminkin: metsässä ja metallissa on myyntiä ja Nokiassa ostoa, eräs välittäjä totesi.

Keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-yleisindeksi nousi 1,38 prosenttia 5496,85 pisteeseen. Pisteluku oli jälleen uusi ennätys.

Ensi perjantaina alkuvuoden tuloksestaan kertovan Nokian osakkeet jatkoivat nousuaan. A-osake nousi 478,50 markkaan, kun perjantain päätöskurssi oli 463,50 markkaa.

-Nokia nousi paljon, ja se tapahtui varmasti tulosta ennakoiden. Piensijoittajat ostavat nyt Nokiaa, meklari kertoi.

Nokian odotetaan jälleen yltäneen huipputulokseen vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Pankkiiriliikkeet ennakoivat yhtiön tammi-kesäkuun tuloksen kasvavan keskimäärin 5,1 miljardiin markkaan. Viime vuoden vastaavana aikana tulos oli 3,3 miljardia.

Vaihtoa kertyi jälkipörssi ykkönen mukaan lukien 942,2 miljoonaa markkaa. Nokian osuus siitä oli 631,1 miljoonaa. Toiseksi vaihdetuin oli Pohjola vajaan 56 miljoonalla, ja kolmantena Merita 43,2 miljoonan vaihdolla.

Viime viikon kurssiraketin Interbankin B-osake päätyi 67,50 markkaan, kun se perjantaina maksoi 68 markkaa.

Finvest, joka omistaa Interbankia, oli yhä nousussa. B-osake hyppäsi 12,30 markkaan, kun osake perjantaina päätyi 10,80 markkaan.

-Finvest reagoi hieman viiveellä Interbankin kehitykseen, välittäjä totesi.

Sponda oli yksi päivän nousijoista. Sponda päätyi 42 markkaan, kun osake perjantaina jäi 39,70 markkaan.

Spondan nousun selittää se, että investointipankki Morgan Stanley Dean Witter toisti viime viikolla Spondan osakkeelle antamansa ostosuosituksen. Samalla pankki ennusti Spondan osakekohtaisen tuloksen olevan 1,94 markkaa tänä ja 2,59 markkaa ensi vuonna.

Korot pysyivät paikoillaan

Korkomarkkinoilla viikko alkoi vakaissa merkeissä suurten kohokohtien ollessa vielä edessä päin. Päähuomion vienee Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan, joka kertoo tänään ja huomenna näkemyksiään maan talouden tilasta.

Kansainvälisesti rauhaisassa tilanteessa myös kotimaan korot pysyttelivät paikoillaan. Seuratuimman eli vuoden 2008-viitelainan korko pysyi vakaasti 4,87 prosentissa, eli täsmälleen samalla tasolla kuin perjantaina. Vuonna 2001 erääntyvän lainan korko pysyi niinikään ennallaan 4,27 prosentissa.

Euroopan korkomarkkinoiden viitelainana tunnetun Saksan 10-vuotisen lainan korko liikkui iltapäivällä 4,69 prosentissa eli suunnilleen samalla tasolla kuin perjantaina iltapäivällä. Bund-futuuri eli Saksan 10-vuotisen lainan odotettu hinta oli 108,84:ssa, kun luku perjantaina oli 108,85.

(Taloussanomat-Startel)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää