199805629 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

VALION HALLINTONEUVOSTO PÄÄTTI JATKAA ARLA-YHTEISTYÖN SELVITYSTÄ

Julkaistu: 16.7.1998 0:00

Valion hallintoneuvosto päätti tämäpäiväisessä kokouksessaan jatkaa selvitystä Valion ja ruotsalaisen Arlan mahdollisesta yhteistyöstä, Valion tiedotuspäällikkö Reijo Vatanen kertoi uutistoimisto Startelille tänään.-Selvitystyö jatkuu. Hallintoneuvosto antoi hallitukselle valtuudet jatkaa, Vatanen kertoi.Hallintoneuvosto käsitteli tänään jälleen konsulttitoimisto McKinseyn yhteistyöselvitystä, jonka mukaan Valio ja Arla voisivat keskittää osan tuotteistaan tasaosuuksin omistettuun yhteisesti perustettavaan yhtiöön. Konsultti esitti juustojen, ravintorasvojen, jauheiden, jugurttien ja lastenruokien siirtämistä yhteisomistukseen.Vatasen mukaan hallintoneuvosto ei ottanut kantaa selvityksen sisältöön sinänsä, vaan päätti jatkaa asian käsittelyä sen pohjalta. Seuraavassa vaiheessa valiolaiset kokoontuvat syksyllä, todennäköisesti lokakuussa, päättämään, ´antaako suunnitelma aihetta konkreettisiin toimenpiteisiin´. (Lisää myöhemmin)--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Arja Kulmala, +358-9-122 4086&E:

Tuoreimmat osastosta