KAIKKI EU-MAAT TUKEVAT MATKAILUALAANSA

Julkaistu:

Matkailualan markkinointi- ja kehittämishankkeet saivat Suomessa viime vuonna julkisista varoista tukea runsaat 850 miljoonaa markkaa. Selvitysmies Kari Österlundin mukaan jokainen EU-maa tukee matkailua valtion varoin, joten painavia syitä valtion vetäytymiselle alalta ei Suomessakaan ole.

Suomi näyttää kuuluvan keskikastiin vertailtaessa eri maiden matkailutulon ja markkinointipanoksen suhdetta. Ranskalaiset onnistuivat tässä kisassa parhaiten, sillä he saivat yhdellä markkinointiin käytetyllä amerikandollarilla 375 dollarin tulot. Suomi sai dollarillaan noin 135 dollarin tulot siinä missä Israel sai kokoon vain 77, Australia 78 ja Irlanti 48 dollaria.

OECD:n tutkimuksen mukaan matkailun työllistävä potentiaali on 1,5 kertainen muuhun talouteen verrattuna. Vuonna 1995 Suomen matkailun työllisyysvaikutus oli 75000 henkilötyövuotta, kertoo Suomen Matkailun Kehitys Oy:n tekemä selvitys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    4. 4

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    5. 5

      HS: Työtaistelu uhkaa pysäyttää viisi vientisatamaa

    6. 6

      Mitä pahaa on työttömien patistelussa? ”Idea on hyvä, mutta keinot väärät”

    7. 7

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    8. 8

      Skanska tekee noin 110 miljoonan euron alaskirjaukset ja karsii toimintojaan

    9. 9

      Helsingin pörssiin uusi tulokas: Admicom listautumassa First North -markkinapaikalle

    10. 10

      Sipilä puolusti aktiivimallia ja vertasi yrittäjiä lampaisiin – Toimitusjohtajan tilitys: ”Ei ole työtä, jota joku vain tulee tekemään ja lähtee pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    2. 2

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    3. 3

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    4. 4

      Sipilä puolusti aktiivimallia ja vertasi yrittäjiä lampaisiin – Toimitusjohtajan tilitys: ”Ei ole työtä, jota joku vain tulee tekemään ja lähtee pois”

    5. 5

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    6. 6

      HS: Työtaistelu uhkaa pysäyttää viisi vientisatamaa

    7. 7

      Orpo: Työvoima­viranomaisille myönnetään lisää resursseja jo alkuvuodesta

    8. 8

      Mitä pahaa on työttömien patistelussa? ”Idea on hyvä, mutta keinot väärät”

    9. 9

      Valitsitko asuntolainaasi lyhyen euriborin? Katso, paljonko olet voinut säästää

    10. 10

      Rakennuslehti: Hallitus perui Ara-asuntojen tulorajojen tarkistukset – ”Kaikkien kannustinloukkujen äiti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Suomalaiset ovat kiintyneet pahvisiin koodiläpysköihinsä – 20 vuotta, eikä edes Nordea uskalla vielä luopua

    3. 3

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    4. 4

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    5. 5

      Kelan tutkijan kirjoitus hämmentää: Rankaiseeko aktiivimalli työtöntä aktiivisuudesta? Tästä on kyse

    6. 6

      Kokkeja ei saa enää vähimmäispalkalla töihin – näin paljon ammattikunta tienaa

    7. 7

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    8. 8

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    11. Näytä lisää