1998016238 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

RATA NOSTI JO VAROITTAVAN SORMEN

Julkaistu: 1.7.1998 0:00

Kun Esko Seppänen kymmenisen vuotta sitten varoitteli sormi pystyssä, että ´kaikki mikä menee ylös, tulee myös alas´, hän huuteli tuuleen.

Seppänen taisi puhua ilmasta osakkeiden arvostuksissa: hänen mielestään pelkkä paperien liikuttelu tai päätteen naputtelu ei tuottanut mitään.

Samoihin aikoihin vapautunut rahatalous ja pankkien kova lainoitustarve aiheuttivat sen, ettei pankkien ohi tahtonut päästä kulkemaan ilman sisäänheittäjien ahdistelua. Laina oli herkässä, vakuudetonkin laina.

Seuranneen romahduksen pöly ei ole laskeutunut vieläkään.

Nyt sormeaan nostaa Rahoitustarkastus. Ratan johtaja Kaarlo Jännäri on julkisuudessa varoitellut siitä, että hintakilpailu voi napsahtaa omaan nilkkaan. Hän on myös muistutellut pankkikriisiä edeltäneistä ja varsinkin sen jälkeisistä ajoista.

Kuluttajalle mieluisa kilpailu iskee Jännärin mukaan ennen pitkää suoraan pankkien kannattavuuteen.

Vaikka lainaa ei nyt saa yhtä heppoisilla vakuuksilla kuin vuosikymmenen alussa, alkaa monen mielenkiinto herätä, kun raha hinnoitellaan riittävän edulliseksi. Ja hinnoitellaanhan se. Pankkienkin on pakko saada tavaransa kaupaksi.

Tuoreimmat osastosta