NOKIAN RENKAAT MYI HYVIN NAAPURIMAISSA

Julkaistu:

Nokian Renkaat kasvatti tammi-huhtikuussa tulostaan ennen satunnaiseriä ja veroja 35,8 miljoonaan markkaan edellisvuoden 30,3 miljoonasta markasta. Myös yhtiön liikevoitto nousi 40,2 miljoonaan. Viime vuonna liikevoitto oli 35 miljoonaa markkaa.

Yhtiön mukaan pääsyy tuloksen paranemiseen oli kasvanut renkaiden myynti.-Nokian Renkaiden myynti kasvoi päämarkkina-alueilla ja kaikilla tuotealueilla polkupyöränrenkaita lukuunottamatta. Erityisen hyvin myynti sujui Pohjoismaissa ja Venäjällä, yhtiöstä kerrotaan.

Henkilöautonrenkaita yhtiö myi 19 prosenttia edellisvuotta enemmän. Raskaiden renkaiden menekki kasvoi peräti 30 prosenttia. Polkupyöränrenkaiden myynti oli edellisvuoden tasolla.

-Kylmän kevään vuoksi kotimaan rengaskauppa ei päässyt vielä katsauskauden aikana täyteen vauhtiin, yhtiöstä todetaan.

Pinnoitusmateriaalien myynti kasvoi 19 prosenttia vuoden 1997 alkukuukausista.Nokian Renkaiden johto ennakoi, että konsernin loppuvuosi on viimevuotista parempi. - Konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli viime vuonna 149,1 miljoonaa markkaa.Yhtiö arvioi renkaiden kysynnän jatkuvan vilkkaana sekä jälki- että ensiasennusmarkkinoilla. Nokian Renkailta on tulossa markkinoille myös uusia tuotteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    6. 6

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    7. 7

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    8. 8

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    9. 9

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    10. 10

      Kysely: Näillä aloilla ja alueilla työllisyys­näkymät näyttävät kohenevan – rakennus­alalla hiljenee?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää