AURINKOKUNINGAS HERKUTTELI PARSALLA

Julkaistu:

Parsaa on viljelty Välimeren alueella jo noin 2500 vuotta. Se on ollut herrojen ja kuninkaiden herkku: esimerkiksi Ranskan Ludvig XIV oli historiankirjojen mukaan varsinainen parsa-ahmatti.

Italialaisilla on tapana tarjota parsansa oliiviöljyn kera, mutta Ranskassa koulukunnat jakautuvat kahtia. Toiset tykkäävät öljystä, toiset voisulasta. Hollandaise-kastikekaan ei ole hullumpi kyytipoika.

Puolalainen Parsaa Polonaise lienee täyttävin vaihtoehto. Keitetyt parsat saavat ylleen voikastikkeen, johon on sekoitettu raastettua valkoista leipää ja hienonnettua, kovaksi keitettyä kananmunaa.

Ennakkoluulottomat amerikkalaiset nauttivat parsansa miettimättä turhia muotoseikkoja. Monet eurooppalaiset vielä pähkäilevät käytösoppaiden kanssa selvittäessään, sopiiko parsaa syödessä käyttää veitseä vai ei. Vanhan tavan mukaan nimittäin parsa piti saattaa suuhun vain haarukkaa ja sormia käyttäen, mutta nykyään tuskin kukaan pitäisi veitsellä leikkaamista emämunauksena.

Amerikkalaiset ovat tuoneet parsakulttuurin salaatteihin. Parsa voi olla joko salaatin keskeisin ainesosa tai makua täydentävä kumppani.

Toukokuussa eurooppalainen parsakausi on parhaimmillaan. Kotikokki ehtii vielä ilahduttaa läheisiään niin klassisilla kuin moderneillakin parsaherkuilla.

Pinjainen parsasalaatti neljälle

20 parsaa

ripaus suolaa

1 dl pinjansiemeniä

tammenlehväsalaattia

rucolasalaattia

1 vaaleanpunainen greippi

Kastike

1 dl oliiviöljyä

1 dl greippimehua

3 rkl balsamiviinietikkaa

ripaus rouhittua mustapippuria

Kuori parsat ja keitä niitä viisi minuuttia kiehuvassa vedessä, jossa lisänä ripaus suolaa. Jäähdytä kylmän, juoksevan veden alla.

Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla kullanruskeaksi. Revi salaatit pediksi.

Kuori greippi, poista palasista kalvot ja sekoita salaattiin.

Asettele päällimmäiseksi parsat. Ripottele kruunuksi pinjansiemenet.

Valmista kastike, ja tarjoile se erillisestä kannusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Kommentti: Sopeutumiseläkkeistä viis – eläkejärjestelmä on antelias kaikille hyvätuloisille

    9. 9

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    9. 9

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    10. 10

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää