1998013875 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

RADIOJOHTAJA KOSISKELEE HEDONISTIVAIHEESEEN EHTINEITÄ

Julkaistu: 23.5.1998 0:00

Henrik Resman siirtyi Classic Radion toimitusjohtajaksi

Henrik Resman, 35, siirtyi alkukeväästä Helsingissä päämajaansa pitävän Classic FM -radioaseman toimitusjohtajaksi. Resman on rakentanut uransa myyntitöissä, viimeksi Aamulehden paikallisradioketjun myyntijohtajana.

Classic FM kuuluu Helsingin lisäksi myös yhdeksällä muulla paikkakunnalla. Asema soittelee klassisia sulosointuja 24 tuntia vuorokaudessa. Kuuntelijatutkimusten mukaan noin 230000 suomalaista kuuntelee Classicia viikoittain.

Miten työ Classicissa eroaa rokin myymisestä tamperelaisille?

-Itse asiassa Aamulehden radiot toimivat myös Oulussa sekä Helsingissä. Asemien formaatti oli enemmän AC eli adult contemporary. Hittejä vuosikymmenien varrelta.

-Classicin tuote on erilainen. Soitamme vain ja ainoastaan klassista musiikkia. Mainostajamme ovat vähemmän paikallisia, houkuttelemme samoja yrityksiä kuin valtakunnalliset mediatkin.

Classic on englantilaisomistuksessa, miten tämä vaikuttaa toimitusjohtamiseen?

-Raportointi tapahtuu suoraan Englantiin Great Western Radioon. Oikeastaan koko asema on tuote, jota monistetaan eri maihin. Ihan kuin Big Mac.

Miksi menestyksellinen paikallisradiotoiminta tuntuu Suomessa olevan liki mahdotonta?

-Kuvaa vääristää se, että vaikeudet ovat kulminoituneet Helsinkiin. Hesassa on se ongelma, että radiot eivät erotu selkeästi toisistaan. Tämä on ongelma mainostajalle, koska sopivaa radioasemaa on vaikea valita.

-Tässä suhteessa ollaan muutosvaiheessa. Radiopuolella syntyy erikoistuneita tuotteita. Kuulijakunta pienenee, mutta laatu tulee paremmin esille.

Ensimmäisiä paikallisradioita kaavailtaessa kauniina ajatuksena oli kehittää jotakin uutta, onko tässä onnistuttu?

-Aina on pari Pelle Pelotonta,jotka kehittävät jotain uutta. Sitten muut kopioivat näitä pioneereja.

-Nyt tämä vaihe on jäämässä taakse. Valtavirran asemat erikoistuvat ihan senkin takia, että rahaa pitää saada. En usko että ne, jotka eivät erikoistu,pysyvät jatkossa mukana kilpailussa.

Ja Pelle Pelottomat ovat nyt konkurssissa?

-Niin, nämä ovat olleet pitkälti yksityisyrittäjiä. Nille lähtökohtana oli pelkkä toteuttamisen halu. Liiketaloudellinen puoli ei ehkä ole ollut etusijalla.

Millainen on Classicin tyypillinen kuuntelija?

-Hyvätuloinen, korkeasti koulutettu, kaupunkilainen.

-Ydinkohderyhmämme on yli 40-vuotiaita. Lapset ovat lähteneet kotoa ja hedonistivaihe on jo päällä. Löysää rahaa on ja sitä investoidaan omaan hyvinvointiin.

Uskovatko mainostajat tämän?

-Kyllä. Kuuntelijatutkimukset ja tutkimukset ylipäänsä tukevat tätä. Classic oli ykkönen radioasemien imagotutkimuksessa me.

Mikä on toimitusjohtajan mielestä kaikkein klassisinta musiikkia?

-Klassinen musiikki on itse asiassa mielentila, mä käytän sitä määritelmää. Tarkkaa määrittelyä on vaikea tehdä.

-Musiikin kuunteleminen on mielentilasta kiinni. Jos haluan rauhoittua, kuuntelen mielelläni klassista. Toisaalta,jos olen lähdössä ulos ja tuntuu siltä, että niin sanotusti tossu sutii, voin hyvinkin kääntää toiselle kanavalla.

Siis kilpailevia asemiakin sopii kuunnella?

-Totta kai. Ja pitääkin, siellä on monta asiaa, josta voi oppia.

Tuoreimmat osastosta