NOKIA PYRKII KÄNNYKÖILLÄÄN MARKKINAJOHTAJAKSI VENÄJÄLLÄ

Julkaistu:

Yhtiö hallitsee lähes puolta Venäjän NMT-puhelinverkkomarkkinoista
Nokian osuus Venäjän NMT-puhelinverkkomarkkinoista on tällä hetkellä lähes puolet, arvioi Nokian IVY-maiden aluejohtaja Veli Laine. Nokia sinnittelee tasalukemissa ruotsalaisen Ericssonin kanssa. Venäjän GSM-verkkokapasiteetista Nokia on toimittanut reilut 20 prosenttia.

Yhtiön tavoitteena on vähintään pitää nykyinen asema NMT- puolella. GSM-verkkojen markkinaosuudesta Nokia pyrkii saavuttamaan 25-30 prosenttia.

Toistaiseksi Nokian infrastruktuuri- eli kiinteiden ja matkapuhelinverkkojen myynti on Venäjällä matkapuhelinmyyntiä suurempaa. Pääosin Nokian asiakkaina ovat matkapuhelinverkko-operaattorit.

Laineen mukaan molempien myynti kasvaa, joskin matkapuhelinten myynti suhteellisesti hieman nopeammin.

Ensimmäiset kännykät Venäjälle 1991

Nokia toimitti ensimmäisen NMT-verkon ja ensimmäiset NMT-puhelimensa Venäjälle 1991. Kolme vuotta myöhemmin itään alettiin viedä myös GSM-puhelimia. Tuolloin Nokia myös toimitti North-West GSM -yhtiölle GSM-verkon.

Kannettavien NMT-puhelinten markkinoista Nokian osuus on noin 70 prosenttia. GSM-puolella kilpailutilanne on tasaisempi, siellä Nokian osuus on Laineen arvion mukaan reilut 20 prosenttia.

-Sekä NMT- että GSM-puolella pyrimme selkeään markkinajohtajuuteen, sanoo Laine Nokian tavoitteista.

Matkapuhelin harvojen herkkua

Epävirallisten tietojen mukaan Venäjällä oli viime vuoden lopulla noin 300000 matkapuhelinta. Ne ovat kalliita ostaa ja käyttää, joten tavallisella venäläisellä ei kännykkään ole varaa.

- Venäjällä matkapuhelin on noin kahdella promillella väestöstä, kun luku esimerkiksi Pohjoismaissa on 40-50 prosenttia, sanoo Laine.

Mikäli maan talous kasvaa, vuoteen 2005 mennessä NMT450- tilaajia ennustetaan olevan Venäjällä miljoona ja GSM-tilaajia 3 - 5 miljoonaa.

- Odotusarvo on, että GSM:stä tulee selvästi NMT:tä tärkeämpi, sanoo Laine.

Matkapuhelinbuumista ei Laineen mielestä vielä voi puhua Venäjällä, vaikka matkapuhelinverkkojen tilaajamäärä tuplaantuu vuosittain.

- Määrät ovat silti pieniä, hän toteaa.

Lankapuhelimia harvassa

Myös kiinteitä puhelimia 150 miljoonalla venäläisellä on melko harvassa. Sataa asukasta kohti on 15 - 20 yksityiskäytössä olevaa kiinteän verkon puhelinta, kun Länsi-Euroopassa vastaava luku liikkuu välillä 50 - 90.

- Venäjä on asettanut tavoitteeksi noin 40 puhelinta sataa asukasta kohden seuraavien kymmenen vuoden kuluessa, sanoo Laine.

Hänen arvionsa mukaan puhelintiheyden voimakkaaseen kasvuun ei päästä bisnestä tekemällä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää myös sosiaalista toimintaa.

Kiinteän verkon puhelinkeskusten osalta Nokia tavoittelee 15 - 20 prosentin osuutta markkinoista. Se tarkoittaa, että yhtiö pyrkii viiden suurimman toimittajan joukkoon, mutta ei markkinajohtajaksi.

- Yhteensä Venäjän markkina on nyt noin kaksi miljoonaa kiinteää puhelinlinjaa vuodessa ja se kasvaa yli kolmeen miljoonaan vuodessa, sanoo Laine.

Nokia itään 1970-luvulla

Nokia aloitti itänaapurin markkinoilla 1970-luvulla. Neuvostoliittoon vietiin aluksi analogisia ja myöhemmin digitaalisia puhelinkeskuksia ja -siirtojärjestelmiä.

- 1980-luvun lopulla Nokia oli Neuvostoliiton merkittävin digitaalikeskusten toimittaja, sanoo Laine.

Kun jättivaltio hajosi, kaikki muuttui yhdessä yössä. Nokian kaupankäynti itään hiljeni ja koostui lähinnä täydennystoimituksista. Niskassa olivat lisäksi saatavat neuvostoajan kaupoista.

Uudelle Venäjälle ryntäsivät Nokian ohella maailman suuret puhelintoimittajat Yhdysvalloista, Japanista ja Saksasta - ja valtion tuella, sanoo Laine.

- Suomen valtio ei tähän päivään saakka ole tukenut meidän Venäjän-kauppaamme, hän huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauralle tarjottiin esimiespaikkaa alle 30-vuotiaana: johdettavana heti 30 vanhempaa miestä – palkittiin tänä vuonna

    2. 2

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    3. 3

      Jaakko kertoo Kiirunan jättimuutosta: ”Kaivoksen sortuma on näkyvissä” – vanhoja taloja ei enää remontoida

    4. 4

      Hallitus esitti pelisäännöt nollatunti­sopimuksiin – demarit pettyivät

    5. 5

      Yhä vanhemmat lapset matkustavat ilmaiseksi VR:n lähijunissa

    6. 6

      Asuntojen hinnat putoavat nyt koko Ruotsissa – myös vipurahasto kiinnostunut

    7. 7

      Ministeri Tiilikainen: Hiilinielupäätös kääntää katseen tulevaisuuteen

    8. 8

      Joulu jo ensi viikolla – noin 640 000 Suomeen tulevaa pakettia yhä Kiinassa

    9. 9

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    10. 10

      Carl Haglund Etlan ja Evan hallitusten puheenjohtajaksi – nousee Jorma Ollilan paikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    2. 2

      Omistusasuminen lisää työttömyyttä – tutkija kertoo, mistä se johtuu

    3. 3

      Jaakko kertoo Kiirunan jättimuutosta: ”Kaivoksen sortuma on näkyvissä” – vanhoja taloja ei enää remontoida

    4. 4

      Lakko uhkaa sulkea pankit välipäivinä

    5. 5

      Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö myytiin: Elenian omistajat vaihtuvat

    6. 6

      Asuntojen hinnat putoavat nyt koko Ruotsissa – myös vipurahasto kiinnostunut

    7. 7

      Nettiliittymiä myydään oudoilla nimillä: Voiko kiinteää langatonta olla olemassakaan? Entä valokuitu kaapeliverkossa?

    8. 8

      Todd puskee suomalaista hymynaamaa eteenpäin Yhdysvalloissa – ”Suomalaiset ovat myyntityössään liian ujoja ja rehellisiä”

    9. 9

      Suomen tyly meininki kismittää työnhakijoita: ”Hakemuksiin ei vastata lähes koskaan, yhtään mitään”

    10. 10

      Eläkeikä nousee Ruotsissa – saman tien kolmella vuodella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    6. 6

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää