1998017317 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

POHJOISMAISEN MAAKAASUVERKKOSELVITYKSEN VALMISTUMINEN LYKKÄÄNTYY

Julkaistu: 21.5.1998 0:00

Pohjoismaisen maakaasuverkon rakentamisen kaupallisia edellytyksiä kartoittavan selvityksen valmistuminen lykkääntyy alkusyksyyn.Aiemman aikataulun mukaan Nordic Gas Grip -selvityksen oli määrä valmistua kevään kuluessa. Sen pohjalta tehdään ratkaisuja mm. maakaasuputken jatkamisesta Suomesta Ruotsin.Nesteen energia-toimialan johtaja Tapio Harran mukaan viivästys johtuu lähinnä siitä, että laskettavien vaihtoehtojen määrä on osoittautunut ennakoitua suuremmaksi ja se on vienyt selvitystä tekevältä kansainväliseltä konsulttiyhtiöltä odotettua enemmän aikaa.Myös Nesteen ja Venäjän maakaasuyhtiön Gazpromin selvitys siitä, mikä on edullisin linjaus kaasuputken rakentamiseksi Suomen kautta Venäjältä Keski-Eurooppaan, pyritään Harran mukaan saamaan valmiiksi tämän vuoden aikana. Siihen liittyviä meritutkimuksia ollaan parhaillaan aloittamassa.Nordic Gas Grid -hankkeella on tarkoitus yhdistää Norjan, Tanskan, Ruotsin, Suomen, Venäjän ja Baltian maakaasuverkostot. Selvitystöistä EU maksaa puolet ja toinen puolikas jää pohjoismaisten energiayhtiöitten yhteistyöryhmälle, johon Suomesta kuuluvat Neste ja Gasum. Käytännön selvitystyön tekee hollantilaisen Tebodin-yhtiön johtama konsulttiryhmä. (Startel-STT)

Tuoreimmat osastosta