1998016213 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

SUOMEN PANKKI SAA UUDEN PÄÄJOHTAJAN ENSI VIIKOLLA

Julkaistu: 19.5.1998 0:00

Eduskunnan pankkivaltuusto esittää Suomen Pankkiin uutta pääjohtajaa ensi viikon keskiviikkona, toukokuun 27. päivä. Pankkivaltuusto päättää omasta ehdokkaastaan kello 7.30 alkavassa kokouksessaan, valtuuston puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) kertoi uutistoimisto Startelille.-Teen esityksen, mutta en voi kertoa nimeä hetkeäkään aikaisemmin, koska toimin asian esittelijänä, Kanerva sanoi.Aikaisemmin tänä aamuna Kanerva puhui yleisradion aamu-tv:ssä. Kanervan mukaan muiden ehdokkaiden kuin Vanhalan esillä pitäminen olisi ´enemmän demonstraatio kuin vakavasti otettava vaihtoehto´.Pankkivaltuuston varapuheenjohtajan Johannes Koskisen mukaan tarkoitus on, että presidentti nimittää uuden pääjohtajan jo toukokuussa. EKP:n neuvosto, johon kuuluvat Emu-maiden keskuspankkien johtajat ja EKP:n johtokunta kokoontuu yhteiseen tapaamiseen kesäkuun toinen päivä.Pankkivaltuusto keskusteli tänään myös Suomen Pankin johtokunnan kokoonpanosta. Kanervan mukaan valtuusto ei tehnyt asiassa tänään päätöksiä.-Nyt haluan vain tehtävän niin, että viikon kuluttua valitaan uusi pääjohtaja. Sitten katsotaan muita asioita omalla aikataulullaan, Kanerva sanoo.Johannes Koskisen mukaan sosialidemokraatit ajavat edelleen palkansaajien tutkimuslaitoksen esimiestä Jukka Pekkarista johtokuntaan.-Eiköhän siinä pikkuhiljaa haeta konsensusta. Me lähdemme tiukasti siitä, että johtokuntaan tarvitaan (Pekkarinen), ei poliittiselle mandaatille, vaan talouspoliittiselle mandaatille, Koskinen sanoo.--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Jari Peltola, +358-9-122 4053

Tuoreimmat osastosta