199804171 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

LYHESTI TALOUDESTA

Julkaistu: 1.5.1998 0:00

Tuotanto kasvaa ripeästi

Tuotannon kasvu jatkui nopeana Suomessa helmikuussa. Tilastokeskuksen mukaan kokonaistuotanto kasvoi viime vuoden helmikuusta tämän vuoden helmikuuhun 5,9 prosenttia. Tammikuun luku oli 4,2.

Tuotanto oli kasvussa kaikilla päätoimialoilla, mutta etenkin metalliteollisuudessa lähes 14 prosenttia. Viennin ohella bruttokansantuotteen kasvua piti yllä kotimainen kysyntä. Vuoden aikana rakentamisen tuotanto lisääntyi 19 prosenttia, liikenteen tuotanto 6,6 ja kaupan 3,3 prosenttia. Muut palvelut ja julkinen toiminta kasvoivat 1,7 prosenttia. Maa- ja metsäteollisuuden tuotanto kasvoi viime vuoden helmikuusta 2,2 prosenttia. (Startel)

Valtiontalouden alijäämä pieneni viime vuonna kolmasosaan

Valtiontalouden alijäämä pieneni viime vuonna tuntuvasti vahvan talouskasvun ja valtion menosäästöjen ansiosta. Valtion menot ylittivät tänään julkistetun tilinpäätöksen mukaan valtion tulot vielä kuitenkin 13,4 miljardilla markalla. Edellisvuoden luku oli 36,8 miljardia.

Menojen kattamiseksi valtio otti viime vuonna uutta velkaa nettomääräisesti 10,4 miljardia markkaa. Valtiontalouden velka nousi viime vuoden lopussa 418,2 miljardiin markkaan vuotta aiemmasta 395,5 miljardista. Jokaista suomalaista kohti velkaa oli noin 82 000 markkaa, missä on kasvua noin 4 500 markkaa.Korkoja valtio maksoi velastaan 24,6 miljardia markkaa. Korkotason laskun johdosta korkomenot supistuivat viitisen miljardia. Korkoihin meni viime vuonna runsas kymmenes valtion kaikista menoista. (Startel - STT)

Väitöskirja: tilipäätöstappiot vaikuttavat osakekursseihin vähemmän kuin voitot

Vaasan yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan yritysten julkistamat tappiot johtavat pienempään osakkeiden hintareaktioon kuin voittoisan tuloksen julkistaminen. Sijoittajat näyttävät pitävän yrityksen tappioita useimmiten väliaikaisina. Väitöskirjan mukaan osakkeiden hinnat reagoivat julkaistulle tappiolle erityisen vähän silloin, kun yrityksellä on paljon kasvumahdollisuuksia tai vähän lainaa. Kauppatieteen lisensiaatti Minna Martikaisen laskentatoimen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan ensi viikolla. (Taloussanomat)

Nurmimäki IVO:n hallituksen puheenjohtajaksi

Imatran Voiman (IVO) hallintoneuvosto valitsi yrityksen toimitusjohtajan Kalervo Nurmimäen hallituksen puheenjohtajaksi. Varatoimitusjohtaja Anders Palmgren valittiin varapuheenjohtajaksi.

IVO:n hallituksen puheenjohtaja, IVO-Neste Yhtymän pääjohtaja Heikki Marttinen ja hallituksen jäsen Gerhard Wendt ilmoittivat 20. huhtikuuta eroavansa IVO:n hallituksen jäsenyydestä viitaten jäsenyyteensä IVO-Neste Yhtymän hallituksessa. Heidän tilallensa ei ole valittu uusia jäseniä. (Startel)

Tuoreimmat osastosta