YRITYSVEROTUS ON KOHDALLAAN

Julkaistu:

ritysverotuksen tuotto kohoaa tänä vuonna ennätystasolle. Jo viime vuonna verotuotto nousi lähes 20 miljardiin markkaan. Yritysveron markkamääräinen tuotto on Suomessa kasvanut voimakkaasti 1990-luvulla sen jälkeen, kun yritysveroprosentti pudotettiin aluksi 25 prosenttiin, mutta nostettiin myöhemmin nykyiselle 28 prosentin tasolle.

Euroopan maat ovat viime aikoina jakautuneet karkeasti ottaen kahteen ryhmään yritysverotuksen tuoton ja rakenteen suhteen. Toisessa ryhmässä yritysveroprosentti on nimellisesti korkea, mutta verokertymä pieni. Toisessa ryhmässä veroprosentti on alhainen ja kertymä vastaavasti suuri. Ensimmäiseen ryhmään kuuluu esimerkiksi Saksa ja toiseen Suomi sekä Englanti.

Alhaisen yritysveroprosentin tuloksena yritykset ovat luopuneet erilaisista verokikkailuista. Voitoista maksetaan nykyisin suosiolla verot, ja voittoa näytetään realistisesti. Tämä on myös tervehdyttänyt yritysten investointitoimintaa. Investointeja ja varauksia ei enää tehdä pelkästään verotuksen vuoksi. Aikaisemmin yritysten verosuunnittelua pidettiin osasyyllisenä siihen, että suomalaisyritykset investoivat mittavasti kiinteistöihin ja rakennuksiin.

Tapahtunut kehitys on oiva muistutus siitä, että lautamiesjärki ei aina taloudessa toimi. Ne, jotka vaativat yritysveroprosentin radikaalia kohottamista, eivät yksinkertaisesti tunne tosiasioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    6. 6

      Uniperin toimitusjohtaja: ”On epäselvää, mitkä Fortumin aikeet ovat ja mitä se todella haluaa”

    7. 7

      Suomi myi liki miljardilla eurolla vuonna 2027 erääntyvää lainaa

    8. 8

      Jo tuhannet suomalaiset nostavat eläkettä ennakkoon – ”ilmainen raha” sisältää sudenkuopan

    9. 9

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    10. 10

      Ekonomistit iloitsevat lokakuun työllisyystilanteesta – ennusteessa lisää työpaikkoja ensi vuodelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    4. 4

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    5. 5

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    6. 6

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    7. 7

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    9. 9

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    10. 10

      Uusi vientituote Tampereelta: kolmikerroksinen siirrettävä talo – 30 prosenttia tuotannosta Ruotsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    11. Näytä lisää