NOKIAN PELASTAJAT LÄHTIVÄT

Julkaistu:

Ahti Hirvonen ja Yrjö Niskanen jättävät hallintoneuvoston
Nokian nykyisen suuruuden rakennusmiehet kauppatieteen tohtori h.c. Ahti Hirvonen ja vuorineuvos Yrjö Niskanen eivät enää jatka Nokian hallituksessa. Hirvonen ja Niskanen olivat pääarkkitehteinä 1991-92, kun SYP ja vakuutusyhtiö Pohjola päättivät pelastaa konkurssin partaalla olleen monialayhtiö Nokian.

Nokia pelastettiin keskittämällä sen toiminta matkapuhelimiin ja valitsemalla toimitusjohtajaksi matkapuhelinryhmän johtaja Jorma Ollila.

Niskanen joutui jättämään Nokian hallituksen vastoin omaa tahtoaan. Hänellä oli kirjallinen sopimus hallituspaikasta vuoteen 1999 saakka.

Strategia epäonnistui

Nokian toimintastrategia oli epäonnistunut täysin pääjohtajana olleen Kari Kairamon johdolla 1980-luvun lopussa. Nokian laajentuminen kulutuselektroniikkaan oli tuhonnut yhtiön kannattavuuden.

Tällöin Nokian pääomistajina olivat SYP ja KOP, joiden pääjohtajat Mika Tiivola ja Jaakko Lassila taistelivat vallasta. 1990 KOP myi omat osakkeensa pankkikriisin takia. Nokian hallituksessa SYP:n edustajana ollut SYP:n toimitusjohtaja Ahti Hirvonen sopi Pohjolan silloisen toimitusjohtajan Yrjö Niskasen kanssa, ettei Pohjola myy osakkeitaan.

Hirvonen ja Niskanen laativat yhdessä vuorineuvos Casimir Ehrnroothin kanssa pelastussuunnitelman, jolla Nokia vedettiin kuiville. Sopimukseen kuului, että Kymmene Oy:n hallituksen silloinen puheenjohtaja Ehrnrooth valitaan Nokian hallituksen johtoon ja Niskasesta tulee varapuheenjohtaja.

Samalla päätettiin luopua metsä-, kaapeli- ja kumiliiketoiminnoista ja keskittyä asteittain elektroniikkaan. Myöhemmin tehty päätös keskittyä ainoastaan matkapuhelimiin perustui Ollilan huimiin arvioihin alan kasvusta.

Hirvonen. Niskanen ja Ehrnrooth sopivat myös siitä, että Nokian pääjohtaja Simo Vuorilehto ja toimitusjohtaja Kaarlo Isokallio erotetaan ´yhteistyökyvyttöminä´. Henkilövaihdoksia vaikeutti se, että Isokallio oli SYP:n pääjohtajan Mika Tiivolan vävy.

Nokian remontin jälkeen Hirvonen, Niskanen ja Ehrnrooth olivat neuvottelemassa myös SYP:n ja KOP:n fuusiosta ja Kymmenen ja Rauma-Repolan fuusioitumisesta nykyiseksi UPM-Kymmeneksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Orpo tyrmäsi Ykkösaamussa eläkeläisten lisärahat: "Minä en sellaista lupausta voi antaa"

    2. 2

      Ilkka Herlin povaa vaikeita aikoja suomalaisille: ”Kasvun rajat on saavutettu”

    3. 3

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    4. 4

      Taksijohtaja varoittaa uudesta ilmiöstä: lyhyt pikkujoulumatka saattaa sisältää ison hintalapun – ”Kannattaa skarpata hiukan”

    5. 5

      ”Olin aluksi liian varovainen” – naissijoittajat kehottavat aloittamaan sijoittamisen pelosta huolimatta

    6. 6

      Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

    7. 7

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    8. 8

      Poliittinen epävarmuus laskee korkoja varsinkin Saksassa

    9. 9

      Luulitko, että iPhone on kallis? Rukoile, ettei Trumpia valita presidentiksi!

    10. 10

      Ilkka myi Otavalle ison potin Alma Median osakkeita – Otavasta Alman suurin omistaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    2. 2

      Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

    3. 3

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    4. 4

      Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

    5. 5

      Taksijohtaja varoittaa uudesta ilmiöstä: lyhyt pikkujoulumatka saattaa sisältää ison hintalapun – ”Kannattaa skarpata hiukan”

    6. 6

      ”Olin aluksi liian varovainen” – naissijoittajat kehottavat aloittamaan sijoittamisen pelosta huolimatta

    7. 7

      Ilkka Herlin povaa vaikeita aikoja suomalaisille: ”Kasvun rajat on saavutettu”

    8. 8

      Orpo tyrmäsi Ykkösaamussa eläkeläisten lisärahat: "Minä en sellaista lupausta voi antaa"

    9. 9

      Aina Group myy ICT-liiketoimintansa Telialle

    10. 10

      Bloomberg: Deutsche Bank, Bank of America ja JP Morgan Chase linkitetty Dansken rahaliikenteeseen Virossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    3. 3

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    4. 4

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    5. 5

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    6. 6

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    7. 7

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    8. 8

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    9. 9

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    10. 10

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    11. Näytä lisää