VIRTUAALIORGANISAATION HALLINTA ON HANKALAA

Julkaistu:

Virtuaalisen organisaation tietoturvassa riittää tilkitsemistä. Tampereen kaupungin tietoliikennepäällikön Seppo Perkiön mukaan virtuaaliorganisaation hallinnointi on ongelmallista.

Eri yksiköissä ja yhtiöissä on erilaiset hallintokulttuurit, tarpeet, sisäiset ja yhteiskunnan asettamat määräykset sekä erilaiset herkkyydet mahdollisille tietovuodoille ja siten myös erilaiset vaatimukset tietoturvalle, Perkiö toteaa.

Hän käyttää esimerkkinä Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksen vastuualuetta, jonka sisällä tulee samassa fyysisessä verkossa pystyä eristämään kolme loogisesti täysin erillistä verkkoa: kaupungin tuotantoverkko eli digitaalisessa muodossa tarjottavat peruspalvelut, kaupungin sosiaali- ja terveystoimen verkko sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin verkko.

Lisäksi oman kokonaisuutensa muodostavat InfoRengas-niminen koulu- ja kulttuuriverkko sekä muiden yhtiöiden ja organisaatioiden verkot.

Perkiön mukaan virtuaaliorganisaation verkkoa ei ole mahdollista pitää täysin ulkomaailmasta erotettuna omana kokonaisuutenaan. Yhteistyökumppanit, alihankkijat sekä laite- ja ohjelmistotoimittajat tarvitsevat omat yhteytensä organisaation verkkoon, hän muistuttaa.

Tampereen kaltaisessa julkisyhteisössä myös ministeriöt, ympäristökunnat ja niiden terveydenhuoltoyksiköt tarvitsevat omia kontaktejaan suljettuun verkkoon. Seppo Perkiön mukaan tietotekniikkakeskuksen henkilökunnan on Tampereella resurssipulan vuoksi päivystettävä kotoa käsin käytännössä ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa.

Myös tietojärjestelmien pääkäyttäjät joutuvat hoitamaan tehtäviään etätyönä kotoaan iltaisin riittää pääsy yhden verkon yhteen palveluun, saattaa toinen tarvita käyttöoikeuksia usean verkon moniin palveluihin.

Kun lisäksi kaikki nämä oikeudet tulisi pystyä tarvittaessa poistamaan nopeasti vaikkapa henkilöstöongelmien ilmettyä tai tunnustietojen tai välineiden vuodettua ulkopuolisille, on huomio kiinnitettävä hallintaohjelmistoihin ja -rutiineihin, korostaa Perkiö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    6. 6

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    7. 7

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    8. 8

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    9. 9

      Venäjän talouskasvu hidastui odotetusti – kevään pyrähdys ei toistunut

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    4. 4

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    5. 5

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää