EMUN KOHTALO RATKEAA EDUSKUNNASSA HUHTIKUUSSA

Julkaistu:

Päätös liittymisestä talous- ja rahaliittoon tehdään yksinkertaisella enemmistöllä
Eduskunta äänestää hallituksen Emu-tiedonannosta todennäköisesti 17. huhtikuuta. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö kertoi Emun aikataulusta torstaina, kun hallitus hyväksyi eduskunnalle annettavan tiedonannon.

Eduskunta aloittaa lähetekeskustelun asiasta ensi viikon tiistaina. Päätös liittymisestä talous- ja rahaliittoon tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, ja samalla mitataan hallituksen luottamus.

Emu-tiedonannon mukaan laki Suomen Pankista ja rahalaki on uudistettava kokonaan. Lakiesitykset annetaan eduskunnalle tämän kuun aikana. Myös valuuttalakia, korkolakia, osakeyhtiölakia, asunto-osakeyhtiölakia, osuuskuntalakia, arvopaperimarkkinalakia ja arvo-osuusjärjestelmälakia on muutettava.

Suomen Pankkia koskevaan lakiin on lisättävä säännökset pankin kuulumisesta Euroopan keskuspankkijärjestelmään ja siitä, että se toimii EKP:n suuntaviivojen ja ohjeiden mukaisesti. Toiminnan tavoite, pankin tehtävät, ja toimintavaltuudet on myös määriteltävä uudelleen.

Korkolakia on muutettava, sillä Suomen Pankki lopettaa peruskoron noteeraamisen. Valuuttalaki, joka antaa hallitukselle oikeuden ottaa käyttöön valuutansäännöstelyn, on raukeamassa tämän vuoden lopussa. Sen voimassaoloa ei ole tarkoitus jatkaa.

Eduskunnalle vastikään annetussa esityksessä uudeksi hallitusmuodoksi ei enää mainita markkaa Suomen rahayksikkönä.

Niinistö: ´Eurosta on tulossa vakaa´

Valtiovarainministeri Niinistö arvioi Emu-tiedotustilaisuudessa, että eurooppalaisesta yhteisvaluutasta, eurosta, on tulossa vakaa.

-Euron vakaus on turvattu poikkeuksellisen vahvalla etukäteissopimuksella, Niinistö totesi.

Joidenkin asiantuntijoiden mielestä euroon kohdistuu heikentymispaineita, mutta Niinistö ei ole samaa mieltä.

-Viime keväänä Euroopassa puhuttiin paljon siitä, että syksy 1997 on epävakaa koko Euroopan unionin alueella, erityisesti niissä maissa, jotka ovat menossa euroalueeseen, mutta mitään ei tapahtunut, Niinistö totesi.

Emu-tiedonannossaan hallitus arvioi, että pyrkimys kohti rahaliittoa on muutoinkin tuonut hyviä vaikutuksia eurooppalaiseen talouteen. Rahoitusmarkkinoiden vakauden lisäksi korkotaso on eri maissa yhdentynyt, ja tällä on ollut myönteinen vaikutus talouskasvuun ja työllisyyteen.

Epäsymmetrinen häiriö olisi Suomelle pahin

Tiedonannon mukaan Suomen kannalta Emu-oloissa pahin ongelma olisi epäsymmetrinen häiriö, joka kohdistuisi Suomen talouskehitykseen haittaamatta muita Emu-maita.

-Suuret häiriöt Suomen taloudessa ovat liittyneet talouskehityksen murroksiin eivätkä normaaleihin suhdannevaihteluihin. Kysymys on ollut kertaluontoisista tapahtumista, tiedonannossa kuitenkin arvioidaan.Häiriöiden vaikutusta vähentää myös kansantalouden avautuminen ja tuotantorakenteen monipuolistuminen, hallitus uskoo. Yhteisen rahan oloissa häiriöt jäävät sektorikohtaisiksi eivätkä yhtä helposti uhkaa koko kansantaloutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkejakelu­sotkussa ryvettyneen Oriolan toimitus­johtaja sai lähtö­passit – hallituksen puheen­johtaja Anssi Vanjoki kertoo miksi

    2. 2

      Oravan ylimääräinen yhtiökokous erotti hallituksen

    3. 3

      Oriolan toimitusjohtaja vaihtuu – tulos kärsii lääkejakelusotkusta

    4. 4

      Pitäisikö suurten ikäluokkien maksaa hoivansa itse? Tutkija: ”Emme voi aina lähteä siitä, että korotetaan veroja”

    5. 5

      Autioituneet puhelinkopit saivat uuden elämän Lontoossa – nuorilla yrittäjillä ei varaa isompiin liiketiloihin

    6. 6

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    7. 7

      Analyytikko Metson toimitusjohtajan lähdöstä: Todennäköisesti enemmän vetoa Assa Abloyhin kuin työntöä Metsosta

    8. 8

      Kommentti: Eläkepommi on vasta alkua – kuka maksaa Suomen seuraavan talouskurimuksen?

    9. 9

      EU epäilee Ikeaa veronkierrosta – kilpailuosasto aloittaa tutkinnan

    10. 10

      Metsolle 21 miljoonan euron jälkiverot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    2. 2

      Pitäisikö suurten ikäluokkien maksaa hoivansa itse? Tutkija: ”Emme voi aina lähteä siitä, että korotetaan veroja”

    3. 3

      Perustulo teki Ailasta, 54, julkkiksen – uskoo, että töitä voi tulla ”outojen sattumien kautta”

    4. 4

      Perustulo oli ensin järkytys: lähihoitaja Veera, 30, on tyytyväinen kokeiluun – sai vakituisen työn

    5. 5

      Oriolan toimitusjohtaja vaihtuu – tulos kärsii lääkejakelusotkusta

    6. 6

      Kommentti: Eläkepommi on vasta alkua – kuka maksaa Suomen seuraavan talouskurimuksen?

    7. 7

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    8. 8

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    9. 9

      Metson toimitusjohtaja jättää yhtiön – aloitti vasta elokuussa

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Totta kai kansa kuluttaa yli varojensa, kun velkaa saa ilmaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    5. 5

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    8. 8

      Rakennusalan konkari Pekka valmistaloista: Huonolla tuurilla jää vain kivijalka ja 300 000 € lainaa

    9. 9

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    10. 10

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    11. Näytä lisää