1998010123 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

RAUTARUUKKI USKOO KYSYNNÄN KESTÄVÄN

Julkaistu: 13.2.1998 0:00

Rautaruukin liikevaihto kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia ja oli 13,6 miljardia markkaa. Liikevaihdosta 27 prosenttia tulee Suomesta ja 28 muista Pohjoismaista.

Rautaraaka-aineiden ja kivihiilen valuuttamääräiset hinnat sekä energian hinnat olivat edellisvuoden tasolla. Tytäryhtiö Fundian ostaman romun hinta oli keskimäärin 11 prosenttia korkeampi Ruotsin kruunuissa laskettuna. Raaka-aine- ja energiakustannukset kasvoivat dollarin kurssin vahvistumisen ja terästuotannon kasvun takia.

Konsernin liikevoitto oli 1,3 miljardia markkaa, kun se vuotta aiemmin oli vajaat 1,2 miljardia markkaa. Liikevoittoon sisältyy 213 miljoonan markan edestä muita tuottoja, joista merkittävin osa tuli Bregal Bremerin vajaan 25 prosentin omistusosuuden ja Carl Froh -pienputkiliiketoiminnan myymisestä.

Rautaruukin velkaantuneisuus laski 97 prosenttiin edellisvuoden 129 prosentista. Yhtiö maksoi pitkiä lainojaan ennenaikaisesti takaisin yli miljardilla markalla ja nosti uusia pitkäaikaisia lainoja yhtiö yhteensä 501 miljoonalla markalla.

Rautaruukki ennakoi tasaisen linjan jatkuvan tänäkin vuonna. Konserni uskoo terästuotteiden kysynnän kestävän Kaakkois-Aasiasta heijastuvan epätasapainon ja liikevaihtonsa nousevan 16 miljardiin markkaan.

Yhtiön hallitus esittää kahden markan osingon maksamista osakkeenomistajille. Vuotta aiemmin osinko oli 1,50 markkaa.

Tuoreimmat osastosta