PITKÄT KOROT LASKIVAT YHÄ

Julkaistu:

Viikko päättyi korkojen laskuun lainamarkkinoilla perjantaina. Pitkät korot ottivat jälleen suuntaa Saksasta ja tulivat alaspäin 0,02 - 0,08 prosenttiyksikköä torstain lopputasoistaan.

Esimerkiksi pisimmän eli huhtikuussa 2008 erääntyvän lainan korko päätyi 5,53 prosenttiin. Laskua torstaista tuli 0,06 prosenttiyksikköä. Lainakauppaa kuvattiin melko vilkkaaksi. Sitä kasvatti osaltaan joulukuun obligaatiotermiinien erääntyminen.

-Tunnelma markkinoilla oli myönteinen, ja voi sanoa, että oikeastaan vain ostajia oli liikkeellä. Kaiken kaikkiaankin kulunut viikko oli maailman korkomarkkinoilla vahva Aasian kriisin pelätyttämien sijoittajien siirtäessä varojaan osakkeista turvallisiksi koettuihin lainapapereihin, eräs välittäjä totesi.

Suomessakin markkinan vahvuutta kuvaa se, että pisin korko laski viime viikon perjantaista 0,17 prosenttiyksikköä.

Euroopan korkojen lasku sai perjantaina lisäpotkua Yhdysvalloissa loppuiltapäivästä Suomen aikaa julkistetuista marraskuun tuottajahintatilastoista. Hinnat laskivat vastoin markkinaodotuksia 0,2 prosenttia marraskuusta. Analyytikot olivat odottaneet hintoihin pientä nousua.

Yhdysvalloissa vähäisistä inflaatiopaineista kertova tilasto sysäsi korot laskuun. 30 vuoden obligaation korko oli markkinoiden meillä sulkeutuessa pudonnut hiukan alle tärkeänä pidetyn kuuden prosentin rajan. Torstaina korko päätyi 6,01 prosenttiin.

Saksassa 10 vuoden lainan korko liikkui kello 16 aikaan 5,28 prosentissa, kun päätöslukema torstaina oli 5,31. Korkoeroa Suomen ja Saksan välillä oli siten 0,25 prosenttiyksikköä.

Saksan markkinoilla korkojen laskua tuki taloustutkimuslaitos Ifon talousennuste. Ennusteessa arvioitiin, että Aasian maiden talouskriisi saa Bundesbankin pidättymään korkojen nostamisesta ainakin aivan lähitulevaisuudessa. Sinänsä kriisi ei Ifon näkemyksen mukaan juurikaan vaikuta kasvua hidastavasti Saksassa.

Pitkien korkojen tapaan myös FRA-korkotermiinien korot tulivat jonkin verran alaspäin kotimaan rahamarkkinoilla. Laskua maalis-syyskuun termiinikoroissa oli 0,04-0,05 prosenttiyksikköä. Sijoitustodistusten koroissakin oli pientä laskuvirettä.

Valuuttamarkkinoilla Yhdysvaltain dollari lähti pieneen nousuun loppuiltapäivästä uutistoimistojen kerrottua, että Venäjän presidentti Boris Jeltsin kärsisi aivotoiminnan häiriöistä. Dollari vahvistui heti suhteessa Saksan markkaan, joka yleensä kärsii, jos Venäjältä tulee huonoja uutisia.

Myös dollarin kurssi suhteessa Suomen markkaan nousi jonkin verran. Pankit noteerasivat dollarin illansuussa noin 5,34 markkaan. Saksan markan kurssissa ei päivän aikana tapahtunut suuria muutoksia. Kurssi liikkui loppuiltapäivästä noin 3,0140 markassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    4. 4

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    7. 7

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    8. 8

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    9. 9

      Kommentti: Ekonomistien näkemykset eroavat kovasti – ja nyt sen näkee kuka vain

    10. 10

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    4. 4

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    5. 5

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    6. 6

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    7. 7

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    8. 8

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    9. 9

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    10. 10

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää