19970460 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

TOTUUS JA LOJAALISUUS

Julkaistu: 6.12.1997 0:00

Kirkkoon synnytään. Papiksi ryhdytään vapaaehtoisesti. Pappisvirka on vapaaehtoinen käytäntö. Siihen ryhtyvä on samassa asemassa kuin se, joka istuu pokeripöytään ja antaa jakaa kortit käteensä. Vaikka hän ei sanoisi mitään, muilla on oikeus ymmärtää, että hän tuntee pokerin säännöt ja noudattaa niitä ja hyväksyy sääntöjen mukaan pelattaessa syntyvän tuloksen, vaikka se hänen kannaltaan olisi epämiellyttäväkin. Papiksi ryhtyvä sitoutuu julkisesti. Koska moraali vaatii lupausten pitämistä, niin pokerin pelaaja kuin pappikin on moraalisessa vastuussa kaikesta, mihin on sitoutunut, kun on ryhtynyt leikkiin.

Antti Kylliäisen mielestä kirkon opit ovat monelta osin virheelliset. Hän panee dogmit uusiksi. Kylliäinen toimii tietoisesti lakia vastaan. Hän ei vain ´keskustele´, kuten väittää, vaan opettaa määrätietoisesti toisin kuin kirkkolaki velvoittaa häntä opettamaan. Minulla on omaa kokemusta tällaisesta menettelystä. Kirjastani Uusin testamentti vuodelta 1969 kanneltiin sekä tuomiokapituliin että maaherralle.

Kylliäinen on sitoutunut noudattamaan kirkkolakia ja kuitenkin rikkoo sitä. Miten hänen menettelyään olisi arvioitava moraalisesti?

Käytännöllisessä filosofiassa keskustellaan kansalaistottelemattomuudesta. Kansalaistottelemattomuus on tietoista lain rikkomista. Jos joku rikkoo lakia omaksi edukseen, se ei ole kansalaistottelemattomuutta. Kansalaistottelematon rikkoo omantuntonsa, ei oman etunsa vaatimuksesta. Kansalaistottelematon rikkoo lakia vasta kun on käynyt ilmi, ettei ole laillisia keinoja saada lakia muutetuksi. Hän kärsii ilomielin rangaistuksen, joka lain rikkomisesta seuraa. Hän ei arvostele moraalisesti sitä, joka langettaa hänelle laillisen seuraamuksen.

Kansalaistottelemattomuus on uhrautumista pakottavan moraalisen syyn tähden. Se on moraalisesti hyväksyttävää. Samoin perustein on moraalista rikkoa myös kirkkolakia.

Oliko Uusin testamentti kansalaistottelematon teos? Kaipa se oli, vaikken älynnyt ajatella asiaa siltä kannalta. Olen valmis tulkitsemaan myös Kylliäisen kirjan kansalaistottelemattomuudeksi. Jos siitä on kyse, puolustan menettelyä moraalisesti. Kylliäinen kärsinee mahdolliset seuraamukset iloisena ja ylpeänä, tuomikapitulia moittimatta.

Asia on hankalampi, ellei kyse ole kansalaistottelemattomuudesta. Kun vuonna 1983 totesin tulleeni eri kannalle kuin kirkko tärkeässä asiassa, lähetin harhaoppisen saarnani ja pappeuskirjani tuomiokapituliin ja sain pyytämäni eron pappisvirasta. Olisi ollut poliittisesti etevää, mutta ei moraalisesti oikein, pakottaa kirkko toimimaan asiassa. Oikeat johtopäätöksethän olivat tiedossani.

Kylliäisen kirjan ongelmana on se, että hän on kirkkonsa kanssa yhtä mieltä opin merkityksestä. Juuri tehdäkseen opista johdonmukaisen hän haluaa autuuttaa kaikki ihmiset. Minun mielestäni luterilainen kirkko korostaa liikaa oppiaan. Ketään ei pelasta se, että hänellä on oikeat käsitykset asioista. Uskonnon totuudet eivät ole ilmaistavissa ristiriidattomina oppilauseina. Niiden kimppuun ei pitäisi järjen aseilla käydäkään.

Kirkon arvovallalla on sitä paitsi luonnolliset rajansa. Jos se sisällyttäisi oppiinsa tieteen alaan kuuluvia teorioita, esimerkiksi kreationismin, moraali ei vaatisi pappia olemaan lojaali. Vaikka moraalifilosofina joutuisin eri kannalle kuin kirkko, en toimisi vastoin papillista sitoutumistani. Jos ristiriitaa syntyisi, moraalinen vastuu olisi kirkon. Sillä ei ole kompetenssia sanoa mitään sitovaa asioista, joihin empiirinen tutkimus ja ihmisjärki yltää. Papinvala ei saa velvoittaa tiettyyn käsitykseen tosiasioista. Jos se niin tekisi, sen vannominen olisi moraalitonta.

Kirjoittaja on helsinkiläinen pappi ja yhteiskunnallinen keskustelija.

Tuoreimmat osastosta