VIINITARHURI VIIHTYI LYONISSA

Julkaistu:

Viinitilallinen Juha Berglund lounasti Töölön ranskalaisimmassa ravintolassa
Juha Berglund isännöi viinitilaa Bordeaux`ssa. Helsingissä hän valitsi lounaspaikaksi luonnollisesti Töölön ranskalaisimman ravintolan, Lyonin.

Ravintola Lyonin viinilistalla komeilee ensimmäisenä Chateau Carsinin valkoviini, mutta Juha Berglund tilaa lounasjuomaksi lasillisen elsassilaista Trimbachin Rieslingiä (28 mk). Maistettuaan hän kehuu valintaansa hyväksi.

-Aloitin viiniharrastuksen ryppyotsaisesti, mutta vuosien varrella olen ymmärtänyt, että viini ei elä yksin. Tärkeintä on sen suhde ympäristöön, lähinnä ruokaan, Bordeaux`n suomalaistarhan isäntä miettii.

-Haluaisin opettaa suomalaiset maistamaan. Esimerkiksi raaka-aineista jotkut korostavat viiniä, toiset tappavat sen. Toisaalta viini voi moninkertaistaa ruuan makua, Berglund sanoo ja kehuu suomalaisia kaloja, sieniä ja marjoja.

Lounaslistalla ei ole keittoa, mutta a la cartelta löytyy elegantisti voimakkaan makuinen hummeri-mustajuurikeitto (35 mk). Iloinen puheensorina täyttää pienen ravintolan, ja tuttavia viinin ja ruuan ympäriltä riittää lähipöydissä.

Berglund jatkaa viinin vihollisista ja varoittaa voimakkaista mausteista, etikasta sekä tuoreista kasviksista ja hedelmistä. Hän muistuttaa, että riesling ja omena eivät sovi yhteen.

-Neuvottelupöydässä ei riitä puna- ja valkoviinin erottaminen. Pitää uskaltaa kokeilla. Oma mielipide on oikea, sanoipa naapuri mitä tahansa.

Täytetty kalkkunanrinta (92 mk) innoittaa lounasvieraani kehumaan Lyonin tyylikkäitä makuja - vaikka konjakkikastike on hieman raskas. Loimutettu meritaimen (86 mk) on hyvää ja selkeää, ja sen juurespeti on al dente kuten pitääkin. Thibaultin Pouilly-Fume (36 mk) myötäilee makuja eikä ole ristiriidassa punaviinikastikepeilin kanssa.

Viinimies iloitsee kehuista arvostettujen viinikirjoittajien Hugh Johnsonin ja Robert Parkerin tuoreissa osto-oppaissa. Carsinin tuotannosta puolet myydään Suomeen. Uutta on suoramyynti yrityksille, johon Berglund uskoo.

Ruokapöydässä Berglund suosii vanhan mantereen viinejä, vaikka oman tarhan viinintekijä ja laitteisto ovat Australiasta. Uuden maailman viineissä hän korostaa harmonisuutta ja eleganssia, pitkä pullokypsytys on myös laadun tae. Rieslingin ohella hän on viime aikoina maistellut pinot gris -rypäleestä valmistettuja viinejä.

Jälkiruuaksi valitsemme Saint-Agur-juustomoussea sekä lämmintä kirsikkakeittoa vaniljaisen kotijäätelön kera (kumpikin 29 mk). Mousse on piparkakkuineen kuin juustojen ja jälkiruuan yhdistelmä. Kirsikkakeitto on vielä jouluisempi vaihtoehto - ei kovin kevyt joskin maukas.

Mitä Berglundien joulupöydässä juodaan?

-Suomessa suositaan jouluna tuhteja punaviinejä, mutta sopivatko ne kinkulle tai kalkkunalle? Mieluummin tapaninpäivänä. Ehkä valitsen täyteläistä ja lämmintä chardonnayta tai nimeltä mainitsematonta tammitynnyrissä kypsytettyä valkoviiniä.

Mahtaako Berglund löytää tällaisia pulloja tai Lyonin veroisia herkkuja seuraavalla viiniretkellään. Hän on lähdössä Viinilehden päätoimittajan ominaisuudessa Gruusiaan.

-Teemme sieltä perestroika-reportaasin. Tiedätkö hyviä gruusialaistuottajia? Berglund kysyy toiveikkaasti.

Mikko Montonen

Lyon

Osoite: Mannerheimintie 56, 00260 Helsinki.

Puhelin: 09408131.

Fax: 09442074.

Avoinna: Mape 1101, la 16-01, su suljettu. Lounas mape klo 1115. Viimeiset ruokatilaukset klo 2224 oopperaesityksen loppumisen mukaan.

A-oikeudet.

Asiakaspaikkoja: 56.

HINTATASO:

A la carte 128 mk, lounasannokset 3992 mk.

Kasvismenu ja yksittäisiä kasvisannoksia.

Pöytävaraus tarpeen.

ERIKOISUUDET:

Kaikki tehdään itse, myös kastikkeet, jäätelö ja sorbetit. Hyvä juustovalikoima ja niille suositusviinit.

OMISTAJA:

Gourmandise-Ravintolat Oy.

RAVINTOLOITSIJA:

Marjatta Helander.

KEITTIÖPÄÄLLIKKÖ:

Markku Solopuro.

PERUSTAMISVUOSI:

Perustettu 1966.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

    2. 2

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    3. 3

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    4. 4

      Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

    6. 6

      Onko joka viides johtaja umpisurkea? Lukijat kertovat kokemuksensa: ”Uhrataan hyvä myyjä ja saadaan tilalle huono johtaja”

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Suomalaisen tislaamon toimitusjohtaja: ”Toivon, että britit tulevat järkiinsä”

    9. 9

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    10. 10

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    4. 4

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    5. 5

      Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

    6. 6

      Petrus Pennanen myi tekoälyfirman miljoonilla – Juhli kauppoja yllättämällä tuntemattomat asiakkaat Alepassa

    7. 7

      Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

    8. 8

      Wahlroos pörssinoususta: ”Näyttää epäilyttävästi kuolleen kissan pompulta”

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

    10. 10

      Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

    2. 2

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    3. 3

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    4. 4

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    5. 5

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    6. 6

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    7. 7

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää