INVESTOINTIEN OSUUS TACIS-RAHOITUKSESTA NOUSEE

Julkaistu:

Tacis-ohjelman osastopäällikkö Timo Summa haluaa muutosta
MOSKOVA EU:n IVY-maille suuntaamalla teknisen avun Tacis-ohjelmalla voitaneen tulevaisuudessa rahoittaa nykyistä enemmän investointeja. Nykyisten sääntöjen mukaan 10 prosenttia ohjelman kokonaisbudjetista voidaan käyttää investointeihin.

Tacis-asioita EU:ssa hoitava osastopäällikkö Timo Summa uskoo, että vuonna 2000 voimaan astuvan uuden Tacis- asetuksen myötä investointien osuus nousee - paljonko, siitä ei vielä ole tietoa.

Moskovan Tacis-toimiston johtaja Igor Markov toivoo, että 10 prosentin katto nostettaisiin ainakin kaksinkertaiseksi eli 20 prosenttiin.

Investointien osuus lasketaan koko Tacis-budjetista, ei yksittäisestä projektista. Näin ollen tietty projekti voi koostua liki sataprosenttisestikin investoinneista, kunhan investoinnit eivät ylitä kymmenesosaa koko Tacis-rahoituksesta.

Tähän mennessä tehdyt periaatepäätökset Tacis-investoinneista ovat liittyneet etupäässä Venäjän ja EU:n välisten eli käytännössä Venäjän ja Suomen välisten raja-asemien kehittämiseen. Yksikään raja-asemainvestointi ei tosin vielä ole lähtenyt käytännössä liikkeelle.

EU:n konsulteille suuri osa varoista

Tacista on syytetty siitä, että sen kautta jaetut rahat päätyvät EU-maiden konsulttien taskuihin eivätkä kohdemaihin. Noin 60 prosenttia toteutuneiden Tacis-hankkeiden varoista on päätynyt länsimaihin, loput ovat jääneet Venäjälle ja muihin IVY-maihin.

-Kritiikki on täysin tarpeetonta. Se osoittaa vain sen, että arvostelija ei ymmärrä mistä on kyse. Se, että asiantuntijat saavat rahat, on täysin ohjelman luonteen mukaista, sanoo Summa.

Tacis-ohjelman budjetti nelivuotiskaudelle 1996-1999 on reilut kaksi miljardia ecua. Ohjelman piirissä on 13 maata, joista Venäjä on merkittävin. Tacis-ohjelman käynnistämisen jälkeen vuodesta 1991 lähtien hankkeita on ollut Venäjällä tuhat ja muissa IVY-maissa 1500.

-Venäjä saa Taciksen kautta lahjarahaa 150 miljoonaa ecua vuodessa, sanoo Summa.

Tosin hänen mukaansa uutta Tacis-asetusta tehtäessä tähänkin asiaan voidaan kiinnittää huomiota.

Summa ja Markov puhuivat torstaina Moskovassa Suomi-päiviin liittyvässä Forum 2000 -tapahtumassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Jan Hurrin kommentti: Bitcoin-kupla muuttui juuri vaaralliseksi – taustalla haamu maataloudesta

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    5. 5

      Dollari heikkeni Alabaman täytevaalien jälkeen

    6. 6

      Suomen Hoivatilojen tavoitteena vähintään 40 prosentin kasvu ensi vuonna

    7. 7

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    8. 8

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    9. 9

      Vakuutusalan työriita uhkaa ensi maanantaina – sovittelua jatketaan keskiviikkona

    10. 10

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Bitcoin-kupla muuttui juuri vaaralliseksi – taustalla haamu maataloudesta

    8. 8

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    6. 6

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää