SANTASALO-JOT:LTA SUUNNATTU OSAKEANTI JA PÄÄOMALAINA SUURSIJOITTAJILLE

Julkaistu:

Santasalo-JOT:n hallitus järjestää suunnatun osakeannin, jolla yhtiön osakepääomaa korotetaan kymmenellä miljoonalla markalla. Lisäksi yhtiö laskee liikkeeseen 40 - 75 miljoonan markan pääomalainan. Sekä osakeanti että pääomalaina suunnataan institutionaalisille sijoittajille.Osakeannissa on tarjolla miljoona kappaletta osakkeita, joiden nimellisarvo on kymmenen markkaa. Santasalo-JOT:n hallituksella on oikeus nostaa liikkeelle laskettavien osakkeiden lukumäärää 40 000 osakkeella 1,4 miljoonaan osakkeeseen.Suunnatun annin kohteena ovat suomalaiset ja kansainväliset suursijoittajat. Yhtiön tiedotteen mukaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketaan Componenta Industri AB:n oston rahoittamiseksi.Anti toteutetaan tarjousantina. Osakkeiden myynti alkaa maanantaina, 1. joulukuuta. Merkintähinta päätetään saatujen merkintäsitoumusten perusteella noin 5. joulukuuta. Ostotarjouksia ottavat vastaan Alfred Berg sekä Carnegie.Santasalo-JOT:n pääomalaina tullaan noteeraamaan Helsingin pörssissä yhdessä yhtiön tämän vuoden maaliskuussa liikkeeseen laskeman pääomalainan kanssa. Laina erääntyy maaliskuussa 2004. Sen hinnoittelu määrätään tarjousmenettelyllä ja merkintä tapahtuu 9. joulukuuta. Lainan pääjärjestäjänä toimii Mandatum Securities. (Startel)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Säpsähdys kesti tunnin ja 16 minuuttia – markkinat eivät piittaa Saksan hallituskriisistä

    2. 2

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    3. 3

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    4. 4

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    5. 5

      Sipilä: Pienipalkkaisen työn lisääntyminen tosiasia

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Uniperin lausunnosta: ”Emme näe mitään syytä nostaa hintaa”

    7. 7

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    8. 8

      Ericsson irtisanoo 51 Suomessa yt-neuvottelujen päätteeksi

    9. 9

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    10. 10

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    4. 4

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    5. 5

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    6. 6

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    7. 7

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    8. 8

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    9. 9

      PAU: Vuokratyövoiman käyttö työtaistelussa voi tulla Postille kalliiksi – pilottitapauksesta päätös hovioikeudesta

    10. 10

      Uusi vientituote Tampereelta: kolmikerroksinen siirrettävä talo – 30 prosenttia tuotannosta Ruotsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää